Lähestyvä kevät saa katupölyt ilmaan – liikenteen päästöt suurin syypää

20.02.2015 17:16 -

Etelä-Suomessa on koettu jo kevään ensimmäiset katupölypäivät. Aurinkoisessa säässä paljaat tiet ja penkat ovat kuivuneet ja liikenne nostatti talven aikana kertyneet pölyt ilmaan. Pöly on peräisin hiekoitushiekasta ja teiden päällysteestä kuluneesta aineksesta.

Keväinen katupöly voi kiusata niin isoissa kaupungeissa kuin pienillä paikkakunnilla.

- Ongelmista huolimatta on tärkeää muistaa, että Suomessa ilmanlaatu on hyvä ja parantunut viimeisen 25 vuoden aikana, huomauttaa Ilmatieteen laitoksen erikoistutkija Pia Anttila. Esimerkiksi Euroopassa yhtä hyvä ilmanlaatu on ainoastaan kymmenesosalla kaupungeista.

- Nykyään eniten ilmanlaatua heikentävät liikenteen päästöt, kertoo Anttila. Autojen pakokaasuista syntyvä typpidioksidi aiheuttaa eniten haittaa suurimpien kaupunkien keskustoissa, joissa typpidioksidipitoisuudet kohoavat aamuruuhkan myötä erityisesti tyyninä talvipäivinä.



Joissakin tapauksissa ilmansaasteet leviävät Suomeen ulkomailta.

- Monet muistavat vuosina 2006 ja 2010 Venäjällä riehuneet metsäpalot, joiden savut kulkeutuivat Suomeen ja lyhytaikaisesti meillä mitattiin terveydelle haitallisen korkeita pienhiukkaspitoisuuksia, Anttila toteaa.

Kuvat. Shutterstock

(Radio Nova, Ilmatieteen laitos)

Kilpailut

Uusimmat