Leukemiaan sairastuneen Janin koskettava päivitys leviää netissä: ”Taisteluni on alkanut hyvin”

09.02.2015 11:55 -

Jani Kyyrä sai kolmisen viikkoa sitten kuulla sairastavansa harvinaista syöpää. Sunnuntaina Kyyrän julkaisema Facebook-päivitys sairaudestaan on saanut alle vuorokaudessa reippaasti yli 11 000 jakoa. Kyyrä toivoo päivityksensä edistävän ihmisten tietoutta SPR:n veripalvelusta. 

Eilen sunnuntaina 8. helmikuuta Jani Kyyrä kertoi julkisessa Facebook-päivityksessään elämänsä pysähtyneen 14. tammikuuta.

– Olin ollut päivystyksessä kaksi viikkoa kestäneen kuumeilun takia. Lääkäri ilmoitti minulle erilaisten testien jälkeen, että minulta on löytynyt syöpä, leukemia. Sillä hetkellä koko maailma pyöri päässäni, miksi minä. Siirryin jo samana päivänä Meilahden hematologiselle osastolle, jossa seuraavan päivän aikana selvisi tautini tarkka diagnoosi luuydinnäytteen oton jälkeen: Akuutti lymfaattinen leukemia, siis lasten yleisin syöpä ja minä 26-vuotias sairastuin siihen, Kyyrä kirjoittaa.

Leukemiaan sairastuu vuosittain vain noin 150 ihmistä Suomessa. Sairastuneista kolmasosa on lapsia. Kyyrä kertoo olonsa olevan nyt mitä mainioin.

– Taistelu on alkanut hyvin ja voimia on kuin pienessä kylässä. Ruokahaluni on kuin hevosella. Olen saanut viettää paljon aikaa kotihoidossa, koska kehoni on ottanut solunsalpaajahoidot hyvin vastaan.

Kyyrä toivoo Facebook-päivityksellään kasvattavan ihmisten tietoutta SPR:n veripalvelusta. Veripalvelun nettisivuston avulla ihmiset saavat tietoa, mitä verta luovuttamalla voi saada aikaan.

– Veri, jota luovutetaan, ei mene hiihtoliiton käyttöön, vaan vakavasti sairaiden lasten ja aikuisten sairauksien hoitoon. Itsekin olen muutamaan otteeseen ollut kuuluisassa 80-lukulaisessa hiihtohoidossa, koska hemoglobiiniarvoni eivät olleet alppimaja-tasolla. Asia on itselleni ja muille kohtalon tovereilleni tärkeä ja olisin kiitollinen, jos jakaisitte tietoa SPR:n veripalveluista. Pyytäisin, että jakaisitte tekstiäni.

//

Julkaisu käyttäjältä Jani Kyyrä.

Kuva: Shutterstock

(Radio Nova, Facebook)

Kilpailut

Uusimmat