Toni Wirtasta näyttelevä Tatu Sinisalo haettiin kotisohvalta rooliinsa

13.10.2015 09:05 -

Tatu Sinisalo näyttelee Toni Wirtasta Apulanta-yhtyeestä kertovassa elokuvassa Teit meistä kauniin. Tuukka Temosen ohjaama elokuva tulee ensi-iltaan syksyllä 2016. 

Tatu Sinisalo on mies, josta kuullaan paljon ensi vuonna. Tällä hetkellä Tampereella näyttelijäntyötä opiskelevan Tatun voi nähdä improvisaatioryhmä Kolinan keikoilla, mutta ensi vuonna myös elokuvateattereissa. Tatu nimittäin valittiin esittämään Apulannan Toni Wirtasta bändistä kertovaan elokuvaan, joka tulee ensi-iltaan syyskuussa 2016. Kyseinen rooli on ensimmäinen elokuvarooli Sinisalolle, ja omien sanojensa mukaan hänet haettiin siihen kotisohvalta.   

Anne-Mari Rajala jutteli Tatu Sinisalon kanssa elokuvasta sekä improvisaatiosta. Ja koska aiheena oli improvisaatio, myös haastattelu suoritettiin kysymyksiä etukäteen miettimättä. Juttu polveilikin hyvin vapaasti Heinolan kuvauksista improvisaation kautta Roope Salmiseen

Kuuntele Tatun haastattelu:

Tatu osa 1. 



Tatu osa 2. 


Anne-Mari Rajalan Huomenta!-ohjelma Novassa lauantaisin ja sunnuntaisin.

Kuva: Lars Johnson Photography

Kilpailut

Uusimmat