Tino Singh pizzakohusta: Jos yhtä ryhmää ratsataan pelkästään taustansa takia, se on rasismia

13.10.2015 16:33 -

Intialaissyntyinen mediapersoona Tino Singh kertoo Facebookissa oman kantansa somessa pyörineeseen pizzakohuun. Perheensä ravintolassa itsekin aikoinaan työskennellyt Singh korostaa monien maahanmuuttajien työskentelevän sukunsa yrityksissä, eikä siinä liittojen mukaisille ansioille aina pääse.

Tällä viikolla sosiaalisessa mediassa suurin puheenaihe on ollut poliisin lanseerama, harmaata taloutta vastaan taisteleva pizzakampanja. Poliisi pyysi suomalaisia ilmoittamaan alle kuudella eurolla pizzoja myyvät paikat, sillä todennäköisesti niissä on poliisin mukaan laitonta toimintaa.

Twitterissä #pizzagate nousi suomalaisten suosituimmaksi puheenaiheeksi. Facebookissa keskusteluun osallistui juontajana ja tanssijanakin tunnettu Tino Singh, jonka perhe muutti aikoinaan Suomeen Intiasta. Hän kertoo vanhempiensa olleen ravintola-alan yrittäjiä.

– Moni maahanmuuttajan pitseria on usein yhteisökeskeisestä kulttuurista tulevan yrittäjäperheen tai sen edustajan omistama. Toisin kuin suomalaiset keskimäärin, jotka ovat yksilökeskeisestä kulttuurista, perheen ja suvun tehtävänä on tukea toisiaan kaikella mahdollisella tavalla. Tämä tarkoittaa, että koko mamuperheen ja suvun jäsenten odotetaan osallistuvan perheyrityksen pyörittämiseen, eikä yhteisen elinkeinon edistämisestä lasketa työtunteja tai makseta kiinteitä palkkoja, Singh kertoo.

Singhin vanhemmat tekivät 16-tuntisia työpäivä ilman lomia. Myös hän on ravintolassa aikoinaan työskennellyt, eikä siitä liiton mukaista tuntityökorvausta saanut. Se oli Singhin mukaan perheen elannon turvaamista, eikä työtä.

– On suuri vääryys, että poliisi ja verottaja käytännössä syyttävät maahanmuuttajayrittäjiä vilpistä. He, jotka eivät saa taustansa, koulutuksensa tai kielitaitonsa takia työtä suomalaisista yrityksistä, ja ovat siksi pakotettuja joko yrittämään tai olemaan kortistossa, ja jotka tekevät korkealla työmoraalilla 12-16 tuntisia työpäiviä tässä taloustilanteessa, syyllistetään taustansa takia Mara ry:n "laskelmien" pohjalta ja viranomaisten toimesta.

– Laki on kaikille sama, ja sitä pitää ylläpitää ja väärinkäytöksistä rangaista. Mutta jos yhtä ryhmää ratsataan pelkästään taustansa takia, se on rasismia. Poliisi ja verottaja pyytävät ilmiantoja, samalla kun heillä on kaikkien yritysten vero- ja tilintarkastustiedot tiedossa, Singh päättää.

//

Molemmat vanhempani ovat olleet ravintola-alan yrittäjiä. Vaikka he eivät koskaan olleet pitsan pyörittäjiä ymmärrän...

Posted by Tino Singh on 12. lokakuuta 2015

Kuva: Shutterstock

(Nova, Facebook)‪

Kilpailut

Uusimmat