Suomessa torstaina kaikkien aikojen suurin liikenteenvalvontaisku?

13.04.2015 10:58 -

Suomessa järjestetään torstaina koko maan kattava nopeusvalvontamaraton, kertoo Yle. Vuorokauden kestävä tehoisku alkaa aamulla kuudelta ja loppuu perjantaiaamuna samaan aikaan. Poliisi aikoo etukäteen kertoa tarkasti, missä se valvoo.

Poliisin tavoitteena on kaikkien aikojen suurin liikenteenvalvontaisku Suomessa. Ratsioiden paikkaa vaihdetaan jatkuvasti, mutta tällä kertaa poliisi haluaa tiedottaa valvontapaikoista mahdollisimman hyvin etukäteen. Poliisi ilmoittaa valvontapaikoistaan reaaliaikaisesti Twitterissä ja pyrkii mahdollisuuksien myös saamaan paljon sisältöä Facebook-sivuilleen.

Myös tiedotusvälineet saavat kertoa ajantasaisesti valvontapaikat.   

Saksan esikuvan mukaan Suomen poliisi tavoittelee, että kaikki tietäisivät etukäteen torstain nopeusvalvontamaratonista. Ylinopeutta tuolloin ajava ottaa joko korostuneen tietoisen riskin tai on tietämätön.

Poliisin valvonnasta uutisoi Yle

Kuva: Shutterstock

(Radio Nova, Yle, Poliisi)

Kilpailut

Uusimmat