Muna vai kana: Miksi haukottelu tarttuu?

30.01.2015 21:06 -

Vieressä oleva ihminen haukottelee ja huomaat hetken kuluttua tekeväsi itse samaa. Kierto jatkuu kun vieressä istuva koira avaa kuononsa. Mikä mahtaa olla syy?

Radio Nova selvitti vastauksen mielenkiintoiseen mysteeriin, haukottelun tarttumiseen, lääketieteen kandidaatti Anton Laitiselta.

Miksi haukottelu tarttuu?

Lääketieteen kandidaatti Anton Laitinen kirjoittaa blogissaan haukottelun tarttumisen syyn olevan vielä hieman epäselvä. Hän kokosi kuitenkin muutaman lupaavina pitämänsä hypoteesin.

Ensimmäisen teorian mukaan haukotus on hermostoomme rakenteellisesti kuuluva kiinteä liikekaava (fixed action pattern), eli toimintamalli. Se alkaa aina tietystä ärsytteekstä ja kulkee liikemallin loppuun asti. Tämän teorian mukaisesti toisen ihmisen haukotus on ärsyke. Se johtaa suun avaamiseen, leukojen venytykseen ja syvään sisäänhengitykseen ilman, että liikesarjaa pystyisi lopettamaan sen alettua. Muualla eläinmaailmassa fixed action pattern esiintyy esimerkiksi uroslintujen soidintanssissa. Kun ärsykkeeksi ilmaantuu naaraslintu, on pakko tanssia.

Toinen teoria perustuu tiedostamattomaan matkimiseen. Esimerkiksi kahden ihmisen istuessa vierekkäin, he tiedostamattomasti vaihtavat asentoaan samanlaisiksi ja matkivat toistensa liikkeitä. Tämän saa aikaan aivojen peilineuroneiksi nimettyjen solujen aktivoituminen (funktionaalisen magneettikuvauksen avulla todettu), kun nähdään tietty liike toisen tekemänä tai kun liike tehdään itse.

Psykologiselta kannalta empatian kokemisella näyttää olevan selvä yhteys haukottelun tarttumiseen. Aiemmin mainituista peilineuroneista osa on erikoistunut toisen ihmisen tunteisiin eläytymiseen. Haukottelu alkaa tarttua ihmiseen noin 4-5 vuoden iässä, jolloin myös lapsen empaattiset kyvyt alkavat kypsyä.

Myös koirat ovat alttiita tartunnalle. Mielenkiintoisissa kokeissa on huomattu omistajan tai tutun ihmisen haukottelun tarttuvan koiraan vahvemmin kuin vieraan henkilön. Myös ihmisten keskuudessa haukotus tarttuu useammin ystävien kuin vieraiden joukossa.

Ps. Tarkkuiko haukotus?

Kuvat: Shutterstock

(Lääketiedettä ja laiskottelua blogi, Radio Nova / Julia Falck)

Kilpailut

Uusimmat