Moni julkkis kärsii mielenterveysongelmista – avoin keskustelu vähentää leimallisuutta

06.10.2015 20:04 -

Yhdysvalloissa vietetään lokakuun aikana Mielenterveysviikkoa. Menestys ei suojaa sairaudelta ja moni julkkis onkin kertonut avoimesti mielenterveysongelmistaan. Myös Suomessa monet julkisuuden henkilöt ovat kertoneet avoimesti sairauksistaan. 

Useat viihdebisneksessä menestyneet ihmiset ovat kamppailleet, ja kamppailevat yhä, mielenterveysongelmien kanssa. Puhumalla avoimesti he haluavat vähentää mielenterveysongelmien leimallisuutta. Yhdysvaltojen Mielenterveysviikon kunniaksi MTV listasi mielenterveytensä kanssa kamppailleita julkkiksia.

Vaikka mielenterveysongelmista usein vaietaan, ei se vähennä niiden yleisyyttä. Yhdysvalloissa noin 19 prosenttia aikuisista elää mielenterveysongelmien kanssa. Suomessa vuonna 2013 masennus oli kolmanneksi yleisin syy sairauspoissaoloille. Eikä menestys tai kuuluisuus suojaa sairastumiselta.

Laulaja Demi Lovato on puhunut avoimesti kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstään ja syömishäiriöstään.

Oregonin Umpquan Community Collegessa tapahtuneen ampumistapauksen jälkeen mielenterveysongelmat ovat nousseet keskusteluun Yhdysvalloissa. Lovato totesi haastattelussa, että hänen mielestään on harmillista, että mielenterveyskysymykset nousevat julkisuuteen tragedioiden myötä.

– Mielestäni on tärkeää muistaa, että mielenterveysongelmista kärsivät ihmiset aiheuttavat vahinkoa itsellensä ja tulevat uhreiksi todennäköisemmin kuin ovat syyllisiä.

.@ddlovato on Bipolar Disorder struggle: 'The more vocal you are for yourself & others, the more people can help you' pic.twitter.com/tns8djZqhN

— MSNBC Live w/Tamron (@TamronMSNBC) 5. lokakuuta 2015

Myös The Fall Out Boyn basisti Pete Wentz on ollut avoin masennuksestaan, ahdistuksestaan ja itsemurhayrityksestään. Hän on kuvaillut oloaan lähes halvaantuneeksi ajoittain.

Menestynyt Harry Potter -kirjailija J.K. Rowling ei ole koskaan häpeillyt masennustaan, hänen mielestään on syytä olla ylpeä siitä, että hän on päässyt vaikeista ajoista yli ja eteenpäin.

Rowling on upottanut viestejä masennuksen kanssa kamppaileville Potter-kirjasarjaansa. Tämän lisäksi hän on tarjonnut lohtua fanilleen Twitterissä tämän kysyttyä mitä tehdä kun ei löydä suuntaa ja tekee mieli viimein luovuttaa.

.@BrocaesarTV I would say: look at this. pic.twitter.com/2N0FUgh1On

— J.K. Rowling (@jk_rowling) 4. toukokuuta 2015

Näyttelijä Drew Barrymore nousi julkisuuteen lapsena. Alkoholi ja huumeet nousivat ongelmaksi hänelle jo nuorena tyttönä, johtaen itsemurhayritykseen teini-ikäisenä. Hän vietti kolme kuukautta kuntoutuskeskuksessa.

Upean näyttelijänuran luonut Barrymore ei ole tiettävästi repsahtanut koskaan.

90s Drew Barrymore pic.twitter.com/4HcM0W6Taf

— Lost In History (@SadHappyAmazing) 5. lokakuuta 2015

Myös näyttelijä-ohjaaja Angelina Jolie eli vaiherikkaan nuoruuden ja vahingoitti itseään teini-ikäisenä.

Heroes ja Nashville -sarjoista tuttu näyttelijä Hayden Panettiere on kärsinyt synnytyksen jälkeisestä masennuksesta saatuaan tyttärensä joulukuussa 2014.

– Kyse on asiasta, josta on puhuttava. Naisten on tiedettävä, etteivät he ole yksin ja että se helpottaa

"It’s something that needs to be talked about." #PPD #Postpartum #ITalk @haydenpanettier @themightysite http://t.co/4OtfV2g33E

— BringChange2Mind.org (@BC2M) 30. syyskuuta 2015

Näyttelijä Colin Farrel on viettänyt kuntoutuskeskuksessa kuusi viikkoa hoitaen masennustaan sekä alkoholi- ja huumeongelmaansa.

Koomikko Russel Brand kamppailee yhä alkoholi- ja huumeongelmiensa kurissa pitämiseksi. Tämän lisäksi mies on sairastanut bulimiaa.

–Se on epätyypillistä pojilla, hieman noloa. Mutta minusta se oli euforista. Siinä pääsi selvästi itseään karkuun.

http://t.co/0CQ246rOrr #RussellBrand #bipolar #ADHD #MentalHealthAwareness #mental #mentalhealth #mentalillness #KatyPerry

— Author Arthurs (@author_arthurs) 24. elokuuta 2015

Iloisesta musiikistaan tunnettu Jason Mraz on kertonut joutuvansa pitämään masennusta loitolla jatkuvasti. Hän sanoo keskittyvänsä myönteisyyteen musiikissaan, sillä hänellä on luontainen taipumus kallistua negatiivisuuteen.

Suomessa muun muassa Paula Vesala, Marko Annala, Kristiina Wheeler ja Rosa Meriläinen ovat kertoneet kamppailuistaan mielenterveysongelmien kanssa.

 

Lisää aiheesta:

Kuvat: Tältä masennus oikeasti näyttää

Masennuksen monet kasvot: Epätyypillinen depressio on yksi yleisimmistä muodoista

Kilpailut

Uusimmat