Miehensä menettäneen miljonääriäidin autokauppa puhuttaa - tästä on kysymys

20.02.2013 14:50 -

MTV3-kanavan 45 minuuttia –ohjelma on käynyt jo puolen vuoden ajan keskustelua Maria Alasen kanssa mahdollisesta haastattelusta, kertoo rikostoimittaja Johanna Tuuri Radio Novan Enbuske & Linnanahde Crew:lle.

Helsingin poliisilaitoksen väkivaltarikosyksikkö tutkii myös erillisenä juttuna Maria Alasen miehen, Mikko Alasen, outoa kuolemaa Katajanokalla vuonna 2010.

Poliisi tutki tätä tapausta aluksi tapaturmana. Pian kuitenkin selvisi, että Alanen oli joutunut väkivaltarikoksen uhriksi. Tätä juttua tutkitaan törkeänä pahoinpitelynä ja törkeänä kuolemantuottamuksena.

- Alaselle on tarjottu mahdollisuutta osallistua ohjelmaan. Olisimme halunneet kysyä häneltä mm. siitä, että oliko hänen miehellään ollut riitaa jonkun kanssa.

– Tässähän on meneillään kaksi eri tutkintaa, tämä henkirikostutkinta ja sitten kavallustutkinta. Niille on yhteistä se, että epäillyt rikokset ovat tapahtuneet kutakuinkin samaan aikaan ja se, että niitä tutkii Helsingin väkivaltarikosyksikkö.

Alanen ei lopulta halunnut antaa haastattelua, Tuuri kertoo.

Viime viikolla 45 minuuttia –ohjelma päivitti tiedot molemmista rikostutkinnoista. Ohjelma sai poliisilta uutta tietoa siitä, että Ferrari-tutkinnassa tullaan tekemään kevään aikana kuulusteluja Espanjassa. Tämän jälkeen esitutkinta todennäköisesti valmistuu.

On ihan tavallista, että tällaisen jutun jälkeen keskustelu herää ja me saamme lisää vinkkejä, Tuuri paljastaa.

– Olemme saaneet tästä Ferrari -jutusta uutta tietoa. Me tiedämme nyt esimerkiksi sen, kuka Ferrarin on ostanut. Sen kerromme tänä iltana.

Maria Alanen on ollut kiinnostunut siitä, mitä asioita 45 Minuuttia käsittelee tänä iltana. Meidän velvollisuutemme on tietenkin kertoa se hänelle, sanoo Tuuri.

– Me olemme antaneet hänelle kommentointimahdollisuuden. Eilen illalla saamani viestin mukaan hän ei halua kommentoida Ferrari-kauppaa sen vuoksi, että tutkinta on kesken ja että hän on kiistänyt syyllisyytensä toteamalla, ettei ole syyllistynyt laittomaan autokauppaan.

Kuuntele MTV3-kanavan rikostoimittaja Johanna Tuurin haastattelu:



Lue listää täältä

(Radio Nova, MTV3)

Kilpailut

Uusimmat