Näin tunnistat influenssan oireet

15.01.2014 06:00 -

Rivit harvenevat lähiviikkoina työpaikoilla ja kouluissa, kun flunssakausi käynnistyy.

Tutkimusprofessori Ilkka Julkunen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta kertoo, että riesa on jokavuotinen ja oireet vaihtelevat.

Kyseessä on jäävuoren huippu, sillä tapaukset vaihtelevat lähes oireettomista hyvin vakaviin tautimuotoihin, eli siinä missä osa potilaista kaipaa jopa sairaalahoitoa, osa selviää kotona ja pärjää jopa töissä.

- Perusoireet ovat korkea kuume, joka alkaa aika äkillisesti ja usein on päänsärkyä ja lihaskipua, yskää. Tyypillistä influenssalle on se, että tauti alkaa varsin äkillisesti ja kuume voi nousta hyvinkin korkealle, kertoo Ilkka Julkunen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

- Jos on kovasti sairas olo, ei kannata lähteä töihin uuvuttamaan itseään ja tartuttamaan tautia muille.

Joskus myös lääkärissä käynti on paikallaan.

- Jos tuntuu, että tauti on oikein paha, niin ilman muuta pitäisi lähteä lääkäriin, joka arvioi tilanteen. Erityisesti ne joilla on kroonisia perussairauksia, Ilkka Julkunen muistuttaa.

Influenssan kotihoitona toimivat tutkimusprofessori Ilkka Julkusen mukaan samat konstit kuin perusflunssassakin.

- Kuumelääkettä, kuumaa mehua ja perinteiset konstit. Taudin pitäisi mennä ohi 3-7 päivän kuluessa.

Influenssavirus leviää ärhäkkäästi ja siksipä tietyt rituaalit, kuten käsien ahkera pesu, ovat näinä aikoina tarpeen.

- Erityisesti kouluissa, varuskunnissa ja paikoissa, joissa on paljon ihmisiä, tauti leviää tehokkaasti. Virus leviää helposti mm. käsien kautta sekä ovenkahvoista, Ilkka Julkunen kertoo.

Influenssan jälkitauti voi olla joskus itse influenssaakin vaarallisempi. Influenssakuolemat johtuvat useimmiten keuhkokuumeesta. Aikuisilla yleisin influenssan jälkitauti on poskiontelontulehdus.

(Radio Nova, MTV3)

Kilpailut

Uusimmat