10 sykähdyttävintä YouTube-ilmiötä vuodelta 2014 #9: Ripaskaa tanssiva Putin

23.12.2014 21:02 -

Radio Nova listaa joulukuun päätteeksi kymmenen päivän ajan vuoden 2014 kovimpia, sykähdyttävimpiä ja katsotuimpia YouTube-ilmiöitä. Sarjan toisessa osassa esittelemme yli 2 miljoonaa katselukertaa saaneen suomalaisvideon, jolla Kari Ketosen esittämä Putin-hahmo tanssii ripaskaa. 

Iron Sky: The Coming Race -tieteiskomedian jatko-osasta joulukuussa julkaistussa videoklipissä esiintyy itse Venäjän presidentti Vladimir Putin. Putinia esittää Kari Ketonen, joka tarjoili esimakua hahmostaan jo marraskuun puolivälissä Putous-ohjelmassa.

Videosta tuli oitis iso hitti ja se huomioitiin myös medioissa Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa

– Putinin roolihahmo on ollut käsikirjoituksessa jo pitkään ja olen pähkäillyt pääni puhki sopivaa ulkomaista näyttelijää häntä esittämään. Kun Ketosen nimi tuli esille, innostuin toden teolla – Putouksen sketsin nähtyäni tiesin, että hän on paras valinta rooliin, Iron Skyn ohjaaja Timo Vuorensola kertoo MTV:lle.

Videolla Putin liimailee Euroopan karttaa uuteen uskoon, repii paitansa ja alkaa tanssia ripaskaa. Videota on alle kuukaudessa katsottu jo yli 2 miljoonaa kertaa! 

Kuva: Kuvakaappaus videolta 

(Radio Nova, MTV) 

Kilpailut

Uusimmat