Radio Novan illan tähtivieraina piipahtivat Duudsoneista tutut Jarppi ja Jarno. Uusin "Duusonit tuli taloon"-kausi pyörii parhaillaan telkkarissa, mutta miten ukot ovat itse kasvaneet tässä vuosien varrella? Mistä nimi "Duudsonit" on peräisin? Kuuntele haastattelu tästä.
Disenchantment-sarja sijoittuu kuvitteelliseen keskiaikaiseen Dreamland-kuningaskuntaan.
Julkaisu on saanut Laasalan seuraajilta paljon kommentteja. Hiustyyliä on verrattu useaan eri henkilöön.
Aiheuttajana pidetään tätä nykyä bakteeriryhmää.
Ohjelma nähdään Nelosella syksyllä. Heittäytymiskykyisiä perheitä haetaan nyt mukaan.
Step Brother from the Same Planet -jaksossa kuullaan Endless Forms Most Beautiful -levyn kappaletta Yours Is An Empty Hope.
Osbourne on kärsinyt muun muassa hermokivuista.
Uudessa jaksossa esitellään kuuro ääninäyttelijä.
Simpsoneiden pääkäsikirjoittaja Al Jeanin mielestä sarja voisi päättyä siihen, mistä se alkoikin.
Animaatiosarjan jaksossa nähtiin rintasyövästä selvinnyt hahmo.
Suosikkisarjan tuottajaryhmässä oli pitkään suora suomalaiskytkös.
Simpsoneiden perhe esiintyi ensimmäistä kertaa The Tracey Ullman Show -ohjelmassa vuonna 1987.
Simpsonien tuottaja Mike Reiss paljastaa, kuinka paljon julkkiksille maksetaan vierailusta sarjassa.
John Swartzwelder on antanut äärimmäisen harvinaisen haastattelun, jossa hän kertoo muun muassa, miten Tikku ja Takku -animaatioiden väkivalta meni läpi jaksoihin.
Muusikon Facebook-sivulla animaatiosarjaa syytetään rasistiseksi ja loukkaavaksi.
Animaatiosarjan tuoreimmassa jaksossa Homer Simpsonin teini-ikä on sijoitettu 1990-luvulle, mikä on hämmentänyt osaa katsojista.