Keho alkaa palautua alkoholin haitoista jo lyhyen tauon aikana.
Roope Salminen jätti alkoholin kokonaan muutama vuosi sitten.
Kampanjaa on vietetty jo usean vuoden ajan.
Artisti on hakeutunut nyt uudelleen hoidon piiriin.
Euroopan maista kahdeksassa valvotut käyttöhuoneet on jo otettu käyttöön.
Yksikin annos vaikuttaa esimerkiksi yöuniin.
Instagramin Darravapaa-tilistä tutut Laura Wathén ja Katri Ylinen kertovat mistä uuden aallon raitistelussa on kyse.
Iskelmälegenda painottaa itsekurin merkitystä muusikon ammatissa.
Ville Nurminen on katsonut useamman kuin yhden kerran kuolemaa silmästä silmään.
Opinnoissaan etevästi pärjäävät oppilaat käyttävät muita enemmän alkoholia ja kannabista.
Nuorten hallusta tavattiin tavallisimmin mietoja juomia, kuten olutta ja siideriä, tiedottaa poliisi. Valvonnan yhteydessä kirjattiin 24 huumausaineisiin liittyvää rikosta.
Kuohuva juoma ja vappu kuuluvat usein saumattomasti yhteen. Poliisin mielestä hauskaa saa pitää ja alkoholia juoda, kunhan juhlinta pysyy kohtuudessa.
Millaisista ihmisistä tulee riippuvaisia? Tänään Seitsemän oikein-ohjelmassa keskusteltiin huumeista ja siitä, miten niistä päästään eroon.
Koko maailma järkyttyi syvästi 11. helmikuuta 2012, kun uutinen Whitney Houstonin traagisesta kuolemasta tavoitti ihmiset. Laulaja oli menehtynyt hotellihuoneen kylpyammeeseen epäselvissä oloissa. Hän oli 48-vuotias.
Poliisi valvoo perinteisesti nuorten päihteiden käyttöä tehostetusti koulujen päättymisviikonloppuna 31.5. - 2.6.2013 koko maassa.
Euroopan liikennepoliisien yhteistyöelin TISPOL koordinoi päihdevalvontaviikkoa Euroopassa 6.–12.6.2011.