Tutkimuksen mukaan naiset tekevät miehiä enemmän etätöitä, kun tilanne on aiemmin ollut päinvastoin.
OmaVero-palvelusta on helppo selvittää omat tietonsa verotukseen liittyen.
Esko ja Suvi pohtivat iltapäivässä etäpalveluiden tuomia mahdollisuuksia, mitä kaikkea nykyään voi tehdä kameran välityksellä? Etätyö on monelle jo tullut tutuksi, mutta mahdollistaako se laiskotteluun ja minkälaisia laiskottelijoita kuuntelijoista löytyy? Ruokavalio on myös jokaiselle yksilöllinen, toiselle sopii roskaruokaa ja toisille sitä ei saisi tarjota, ainakaan Suvin mielestä!
Odotettu ja mukavakin muutos vaatii sopeutumista.
Radio Novan Iltapäivässä mietittiin etätöistä toimistolle palaamista.
Etätyö on jatkunut monilla työpaikoilla niin pitkään, että lemmikkikoirat ovat jo ehtineet omaksua uuden elämäntavan, jossa perheenjäsenet ovat aina kotona. Asiantuntija kertoo, kuinka totutat koirasi yksinoloon.
Laasala on vietännyt aikaa Lapin piilopirtissä ja halunnut ottaa irtioton.
Tanhupallo nousi tunnetuksi jättisuositusta Putous-ohjelmasta.
Radio Novan Aamussa Aki ja Minna katsovat radion tulevaisuuteen ja Minna tulkitsee Akin ja Parta-Markuksen autojen värejä. Aki antaa viiltävän analyysinsä MasterChefistä ja maailman luontopäivä saa Novan aamun kevään keijukaiset luokittelemaan tuoksuja hyviin ja huonoihin, kuuntele parhaat palat tästä!
Videopuhelu teki tepposet oikeuden istuntoon osallistuneelle asianajajalle.
Moni on sitä mieltä, että päivä alkaa parhaiten ulkoilulla tai omalla, rauhallisella hetkellä ilman sosiaalisen median uutisvirtaa.
Esimerkiksi työhuonevähennyksen määrä on 900 euroa, jos etätyöpäiviä on yli puolet.
Moni hakee nyt etätyöpöydälle apua kaamosoireisiin. Verkkokauppa.comin kirkasvalolaitteita ostetaan jopa 80 prosenttia enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.
Videosta nousi viraalihitti.
Pahvilaatikosta on moneksi. Sen todistaa tämäkin niksi.
Jannika B on viihtynyt kovasti hänen ja Toni Wirtasen mökillä.