Radio Novan Aamu palaa kesälaitumilta ja käydään läpi mitä tulikaan luvattua ennen lomia. Minna on ollut reissussa ja tottakai palasi tuliaisia matkassaan! Mutta mitä tapahtui Akille kesken lähetyksen?
Yhdysvaltojen ja Kanadan jälkeen on Latinalaisen Amerikan vuoro.
Radio Novan Aamussa kerrotaan suuria uutisia. Aki luottaa Suomen menestykseen MM-kisoissa ja Minnasta on tullut pällistelijä. Aamun luottopakki Parta-Markus on käynyt piikillä ja Aamussa mukana myös päivän Ruokavinkki. Kuuntele Aamun jälki-istunto tästä!
Entinen supermalli on seurustellut maailman tunnetuimman amerikkalaisen jalkapalloilijan Tom Bradyn kanssa jo vuodesta 2007 lähtien.
Nia Franklin on vuoden 2019 Miss Amerikka.
Missikisojen uimapuku- ja iltapukukierroksesta luopuminen on herättänyt maailmalla ristiriitaisia mielipiteitä. Myös missien ajatukset ovat jakautuneet kahtia.
Jenarihait-podcastin Yrjö ja Tuomas kertovat, mitä kannattaa seurata urheilutapahtuman televisiolähetyksessä.
Kaksi Super Bowlin MVP-palkintoa voittanut pelinrakentaja joutuu seuraamaan sunnuntain ottelun vaihtopenkiltä.
Donald Trump ei nauti kannatusta urheilumaailmassa
Tämän vuoden Miss Amerikka tulee Pohjois-Dakotasta.
Joskus opettajat tulevat sanoneeksi asioita, joita he katuvat myöhemmin.
Amerikkalaispoliitikot eivät halua, että heidän vaimonsa joutuvat työskentelemään sunnuntaisin, sillä heille riittäisi kotonakin tekemistä.
Risto Sivulalla ja Jouko Sipilällä on edessä pitkä matka. Kaksikko aikoo reissata perässä vedettävällä saunalla Amerikan ympäri ja saunottaa paikallisia perinteisessä puusaunassa.
Suomalaisia kiinnostaa usein, mitä meistä ajatellaan maailmalla. Suomalainen vaihto-oppilas päätti tehdä gallupin, jossa hän kysyy amerikkalaisilta mitä mieltä he ovat Suomesta.
Isot miehet käyvät kentällä kovilla kierroksilla, kun heidät tähän päälle laitetaan juttelemaan ihan mitä sattuu, lopputulos on suorastaan sekopäinen – eli loputtoman hauska.
Amerikkalaisen jalkapallon suurin tapahtuma Super Bowl on kasvattanut suosiotaan vuosi vuodelta myös Suomessa. Listasimme tämän vuoden megaspektaakkelin kohokohdat.