Kuva: Petri Kotwica

Mikko Leppilammen tähdittämä Comeback-elokuva sai onnettomat katsojaluvut ensi-iltaviikonloppunaan

09.10.2023 20:15 - Sanni Seppä

Samana päivänä ensi-iltansa saanut lastenelokuva sen sijaan houkutteli katsojia teattereihin.

Viime viikonlopun katsotuimmaksi elokuvaksi nousi Cal Brunkerin ohjaama animaatioelokuva Ryhmä Hau: Mahtielokuva. Ensi-iltansa 6. lokakuuta saanut elokuva keräsi ensimmäisenä viikonloppunaan yhteensä 26 635 katsojaa. 

Toiseksi katsotuimman elokuvan sijaa pitää Aki Kaurismäen elokuva Kuolleet lehdet, joka keräsi viime viikonloppuna kiitettävät 11 721 katsojaa, vaikka elokuva tuli ensi-iltaan jo 15. syyskuuta.

Petri Kotwican ohjaama ja Mikko Leppilammen tähdittämä elokuva Comeback sen sijaan sai todella vaisun vastaanoton. Elokuva sai ensi-iltansa myös viime perjantaina 6. lokakuuta. Uutuuselokuvan katsojamäärä jäi varsin vähäiseksi avausviikonloppunaan, sillä elokuvaa kävi katsomassa ainoastaan 2965 kävijää. Elokuva oli viikonlopun 11. katsotuin. Elokuvaa tähdittävät Leppilammen lisäksi Ville Myllyrinne, Anni Iikkanen, Paula Vesala ja Pamela Tola.

Katsotuimpien kymmenen elokuvan joukkoon sijoittuivat Brunkerin ja Kaurismäen elokuvien lisäksi myös Lapua 1976, Saw X, Manaaja: Uskon merkki, Spede, Venetsian Aaveet, The Creator, Barbie ja Oppenheimer

Lue myös: Juice Leskisen lastenkirjatrilogiaan pohjautuva elokuva Räkä ja Roiskis sai vihdoin trailerin - katso

Lue myös: Parit menivät vaihtoon TTK:ssa - katso, ketkä ovat uudet tähtiparit

Lue myös: Netflixin uusi trillerielokuva herättää mielenkiintoa - varsinkin päänäyttelijän roolia odotetaan

Lähde: Suomen Elokuvasäätiö

Kilpailut

Uusimmat