Kuva: AOP / Timo Korhonen

Toni Wirtanen ja Sipe Santapukki ovat tämän vuoden Roosa nauha -suunnittelijat - katso, miltä nauha näyttää

22.09.2023 12:15 - Sanni Seppä

Tämän vuoden Roosa nauha -keräyksessä teemana on lasten syövät.

Syöpäsäätiön tuoreimman Roosa nauhan suunnittelijat on julkistettu. Vuoden 2023 Roosa nauhan suunnittelijoina toimivat Apulanta-yhtyeestä tutut muusikot Toni Wirtanen ja Sipe Santapukki. Syöpäsäätiön keräyksellä tuetaan suomalaista syöpätutkimusta. Tämän vuoden teemana ovat lasten syövät ja keräyksen tavoitteena on vähintään neljä miljoonaa euroa. Roosa nauha -keräys alkoi 21. syyskuuta ja se jatkuu lokakuun loppuun. 

Suomessa syöpään sairastuu noin 160 lasta vuodessa, kerrotaan Syöpäsäätiön tiedottessa. Lasten syövistä noin kolmasosa on leukemiaa, kolmasosa aivokasvaimia ja loput muita erilaisia harvinaisia syöpäsairauksia. Valtaosa, neljä viidestä lapsisyöpäpotilaasta paranee. Tutkimuksen avulla luodaan yhä parempia hoitoja ja valoisampaa tulevaisuutta syöpään sairastuville lapsille.

Wirtanen ja Santapukki pitävät syöpätutkijoiden työtä erittäin tärkeänä. Sairaus on koskettanut myös muusikoiden omaa elämää.

”Omasta lähipiiristäni on mennyt ihmisiä syövälle. Syöpä-sanalla on aika pelottava ja toivoton kaiku. Liian moni tapaus on johtanut siihen ikävimpään lopputulokseen. Lapsen syöpä koskettaa, ollaan elämän perustavanlaatuisten asioiden äärellä”, Toni Wirtanen kertoo Syöpäsäätiön tiedotteessa. 

He ovat halunneet tuoda tämän vuoden kampanjaan yhteisen kapinahengen ja rintaman, joka koostuu rakkaudesta, yhteishengestä ja toivosta. 

”Lapsen syöpä tuntuu yksinkertaisesti väärältä. Roosa nauha -keräys voi olla ratkaiseva elementti, joka kääntää tilanteen voiton puolelle. Halusimme suunnittelemaamme Roosa nauhaan mukaan pienen niitin, joka merkitsee viimeistä niittiä syövälle”, Santapukki sanoo.

”Meidän liekkimme roihuaa rakkaudesta elämään. Rakkaus on taistelua hyvän puolesta. Suunnittelemamme farkkunauha edustaa rintamaa, jota puolustamme. Se on kapina, jossa voittaja on elämä. Tämä Roosa nauha voi olla viimeinen niitti, jolla syöpä nujerretaan. Se on airut syöpätutkimuksen takana. Kannetaan Roosa nauhaa yhtenä rintamana rakkaudesta elämään, sillä uskomme valoihin pimeyksien reunoilla", Santapukki ja Wirtanen kuvailevat suunnittelemaansa nauhaa.

Rintanauhan lisäksi muusikot ovat suunnitelleet myös uuden Roosa nauha -rannekkeen, jossa toistuvat nauhasta tutut värit. Myös ranneke edustaa rintamaa rakkaudesta elämään. 

Voit katsoa kuvan nauhasta alta.

Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.

Lue myös: Hitiksi noussut rikossarja Koskinen jatkuu sittenkin - sarja myyty ympäri maailmaa

Lue myös: Tiedätkö, mitä eroa on "viimeinen käyttöpäivä" - ja "parasta ennen" -merkinnöillä?

Lue myös: Oletko muuttamassa? Vältä 5 ärsyttävää virhettä

Lähde ja lisätiedot: Syöpäsäätiön Roosa nauha

Kilpailut

Uusimmat