Kuva: Shutterstock

Matkavloggaajat tutustuivat Suomeen - yksi asia ihmetytti jo lentokentällä

17.09.2023 20:15 - Jenni Tuusjärvi

ON World Travel -Youtubekanavalla on yli 67 000 tilaajaa. Kanavaa ylläpitää pariskunta, jotka ovat matkanneet ympäri maailmaa jo vuodesta 2016.

Yhdysvaltalaiset ON World Travel -Youtubekanavaa pitävät Olivia ja Nathan vierailivat heinäkuussa Suomessa. Kanavallaan julkaisemalla videolla vloggaajat tutustuvat Helsinkiin, sekä suomalaiseen ruokakulttuuriin ja tapoihin.

Pariskunta maistelee muun muassa salmiakkia, korvapuustia ja lohikeittoa. He käyvät myös muun muassa saunomassa ja pulahtamassa löylyjen jälkeen vilpoisaan veteen.

Eräs asia kuitenkin herättää huomiota heti pariskunnan saapuessa Helsinki-Vantaa lentokentälle.

- Heti kun tulimme ulos koneesta, täällä oli todella hiljaista. Yksi hiljaisimmista paikoista, joita olen ikinä kuullut, Olivia ihmettelee videolla.

- Vessoissa soi luontoääniä, nainen jatkaa ihastellessaan julkisessa vessassa kuuluvaa lintujen viserrystä.

Pariskunnan ihmetykseksi hiljaisuus jatkuu myös julkisissa liikennevälineissä ja Helsingin keskustassa.

"Kaikkialla on hiljaista", videolla todetaan.

Pariskunta kuvailee suomalaisten vaikuttavan viihtyvän omissa oloissaan, olevan sisäänpäinkääntyneitä ja vakavia, mutta heidän mukaansa suomalaiset ovat kuitenkin kohteliaita.

Myös videon kommenttiosiossa ihastellaan Suomea.

"Olen käynyt parhaan ystäväni kanssa Suomessa kolme kertaa: kerran Helsingissä ja kaksi kertaa Rovaniemellä (Lapissa). Jokainen vierailukerta on kuin tulisi kotiin! Rakastamme ihmisiä, kulttuuria ja tunnelmaa. Kulttuuri ja taide on hyvin tärkeää suomalaisille, aivan kuin luonto ja yhteisökin. Silti on okei olla itsekseen. Se on yksi huomaavaisimmista ja rentouttavimmista paikoista paikoista, missä olen eläissäni käynyt. Verrattuna omaan kotimaahani Saksaan, missä on aina todella kiire, hätä ja kaikenkaikkiaan kireää", eräs kommentoija kirjoittaa.

Mikäli video ei näy, voit katsoa sen tästä.

Lue myös: Helsingin ytimessä on talli, josta vain harva tietää - kun Viola ja Sami ajavat olutvankkureita, "99 prosenttia ihmisistä sulaa hymyyn"

Lue myös: Mistä Helsinki on saanut nimensä? Nykyinen nimi vakiintui toisen tilalle vasta satoja vuosia myöhemmin

Kilpailut

Uusimmat