Kuva: Elokuvayhtiö Aamu

Kotimainen uutuuselokuva pokkasi pääpalkinnon Soulin elokuvafestivaaleilla

01.09.2023 14:15 - Minttu Tikkanen

Suomessa elokuva saa ensi-iltansa marraskuussa.

Syksyllä ensi-iltansa saava kotimainen uutuuselokuva Mummola on noteerattu jo ennen varsinaista ensi-iltaansa myös kansainvälisesti.

Mummola palkittiin Etelä-Koreassa Soulin kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla pääpalkinnolla. Pääpalkinnon arvo on 10 000 dollaria. Palkinnon saajasta päätti raati.

Elokuvan ohjaaja Tia Kouvo kommentoi lehdistötiedotteessa, että elokuva on onnistunut puhuttelemaan kulttuurierojenkin yli. Elokuvan kautta käy myös ilmi, kuinka yllättävän samanlaisia ovat suomalaiset ja korealaiset perheet.

”On todella mielenkiintoista, että monet ihmiset täällä ovat sanoneet että Mummola paljastaa paljon korealaisista perheistä, ja että korealainen ja suomalainen perhe ovat aika samanlaisia. Olin yllättynyt, sillä olin ajatellut, että täällä Aasiassa tulisi enemmän kulttuurien erot esiin. Elokuvan vastaanotto on ollut erityisen innostunut, ja samaistuminen vahvaa", Kouvo kuvailee.

Suomessa Mummola saa ensi-iltansa 10. marraskuuta. Elokuvaa tähdittävät muun muassa Ria Kataja, Elina Knihtilä, Leena Uotila ja Tom Wentzel.

Pääset lukemaan lisää uutuuselokuvasta ja katsomaan trailerin alta.

Lue myös: Kotimainen uutuuselokuva kertoo tragikoomisesta perhejoulusta - elokuva julkaistaan loppuvuodesta

Lue myös: Aki Kaurismäen uutuuselokuva saa näyttävän esityksen myös ulkomailla

Kilpailut

Uusimmat