Kuva: AOP

Ariana Richards teki uuden version Jurassic Parkin ikonisesta kohtauksesta

15.06.2023 10:15 - Jenni Tuusjärvi

Jurassic Park -elokuvan julkaisusta tuli kuluneeksi 30 vuotta 11. kesäkuuta.

Vuonna 1993 ilmestyneessä Steven Spielbergin ohjaamassa Jurassic Park -elokuvassa näytellyt Ariana Richards, 43, juhlisti hiljattain klassikkoelokuvan 30-vuotisjuhlapäivää tekemällä uuden version elokuvassa nähdystä, ikimuistoisesta kohtauksesta.

Kohtauksessa Richardsin näyttelemä Lex on syömässä vihreää hyytelöä, joka alkaa värisemään lähestyvän dinosauruksen askelten tahdissa.

Richards julkaisi uuden version jännittävästä kohtauksesta TikTokissa duetoimalla alkuperäistä kohtausta.

Mikäli video ei näy, voit katsoa sen tästä.

Vuosien mittaan Richards on muistellut ikimuistoista rooliaan Isla Nublarilla dinosauruksia pakenevana teininä. Hän on muistellut muun muuassa roolin saamiseen johtaneita koekuvauksia.

- Minut kutsuttiin toimistolle ja minun haluttiin ainoastaan huutavan, Richard muisteli vuonna 2013 Entertainment Weekly -julkaisun haastattelussa.

- Kuulin myöhremmin, että Steven oli katsonut muutamien tyttöjen nauhoituksia sinä päivänä, ja minä olin ainoa, jonka huuto herätti hänen nukkuvan vaimonsa sohvalta katsomaan, olivatko lapset kunnossa, Richards kertoi taannoin.

Lue myös: Jurassic Park -tähdestä on olemassa tunnettu meemi - nyt näyttelijä itse reagoi kuvaan

Lue myös: Jurassic Park -näyttelijä ei ollut tyytyväinen rooliinsa - "Olin katkera monta vuotta"

Lähde: E! News

Kilpailut

Uusimmat