Kuva: AOP

Tom Hanks on tehnyt valtavan määrän elokuvia - vain neljä niistä ovat miehen mielestä hyviä

18.06.2023 10:15 - Lauri Kujanpää

Hanks on kirjottanut ensimmäisen kirjansa, The Making of Another Major Motion Picture Masterpiece, jossa hän kertoo elokuvien teosta.

Oscar-palkittu näyttelijä Tom Hanks, 66, on tähdittänyt lähes sataa elokuvaa. Mies kuitenkin sanoo People-julkaisun haastattelussa, että vain neljä niistä ovat hyviä. Tarkemmin mies ei määrittele, että mitkä.

- Olen tehnyt valtavan määrän elokuvia ja neljä niistä ovat varsin hyviä ja olen edelleenkin hämmästynyt siitä, kuinka elokuvat valmistuvat. Yksi idea kasvaa valtavaksi teokseksi ja se koko prosessi on ihme, Hanks sanoo. 

- Elokuvien tekeminen on raskasta työtä ja se vie valtavasti aikaa, jolloin eri tunteita käydään läpi ja eri asioita tapahtuu. Tämä on maailman paras ammatti, Hanks jatkaa. 

Hanks on kirjottanut ensimmäisen kirjansa, The Making of Another Major Motion Picture Masterpiece, jossa hän kertoo elokuvien teosta. Kirja julkaistiin toukokuussa 2023. 

Tom Hanks tunnetaan muun muassa elokuvista Pelastakaa sotamies Ryan, Forrest Gump ja Da Vinci -koodi. 

Lue myös: Tom Hanks sanoo, ettei voisi enää näytellä tunnettua hahmoaan: "En usko, että ihmiset hyväksyisivät"

Lue myös: Innokkaat fanit saivat tuta Tom Hanksin kiukun - "Nyt v*ttu perääntykää"

Lue myös: Tom Hanks muistelee suosikkielokuvan kuvauksia - vaihtoi housut Mona Lisan edessä

Lähde: People

Juttu julkaistu alun 20. syyskuuta 2022. 

Kilpailut

Uusimmat