Kuva: AOP

Kaikki tunnistavat Lady Gagan, mutta tiedätkö mistä taiteilijanimi tulee?

27.05.2023 15:15 - Elsa Silvan

Stefani Germanotan artistinimi Lady Gaga ei liity mitenkään hänen oikeaan nimeensä.

Lady Gagan, 37, oikea nimi on Stefani Germanotta. Hän esiintyi aluksi oikealla nimellään ja  julkaisi ensimmäisen albuminsa vuonna 2008.

Gagan artistiura alkoi tuottaja Robert Fusarin avulla. Yhtenä päivänä Fusari sanoi Stefani Germanottalle, että hänestä tulee mieleen Queenin kappale Radio Gaga. Fusari alkoi kutsua häntä Gagaksi aina, kun hän saapui studiolle.

Gaga alkoi pitää artistinimestä ja oli kyllästynyt esiintymään oikealla nimellään. Hänen mielestään pelkkä Gaga olisi tavallaan hullu, joten hän keksi eteen sanan Lady tasapainottamaan nimeä ja tekemään siitä yleellisemmän. 

Artistinimen alkuperästä on kiistelty paljon. Fusari haastoi Gagan oikeuteen vuonna 2010 30 miljoonasta dollarista siitä, että hän ansaitsisi krediitit artistinimen keksimisestä sekä koko artistin löytämisestä. Lakisyyte hylättiin samana vuonna.

Lady Gaga tunnetaan ympäri maailmaa. Hän on luonut monipuolista uraa laulajana ja näyttelijänä. Viimeisimpänä hän on ollut mukana kuvaamassa Joker-elokuvaa Harley Quinnin roolissa. Hän on myös tyyli-ikoni ja tehnyt näyttäviä suorituksia punaisella matolla sekä esiintymislavoilla. Mitä olisikaan maailma ilman Lady Gagaa ja hänen näyttäviä asujaan.

Alta näet Lady Gagan postauksen Joker-elokuvan kuvausten päätyttyä. Jos julkaisu ei näy, katso se tästä

Lue myös: Joker-jatko-osan kuvaukset ohi - ohjaaja jakoi uudet kuvat Lady Gagasta ja Joaquin Phoenixista rooleissaan

Lue myös: Lady Gagan koirien varastamisesta tuomittu nainen haastoi laulajan oikeuteen - vaatii löytöpalkkiota itselleen

Lähde: HollywoodLife

Kilpailut

Uusimmat