Kuva: AOP

Tom Hanks sai kunniatohtorin arvonimen - lahjaksi tunnettu esine

26.05.2023 21:15 - Jenni Tuusjärvi

Näyttelijä Tom Hanks sai Harvardin yliopistolta tunnustuksen ennen astumistaan puhujankorokkeelle.

Näyttelijä Tom Hanks, 66, on saanut Harvardin yliopiston myöntämän taiteiden kunniatohtorin arvonimen.

Arvonimi myönnettiin Oscar-palkitulle näyttelijälle 25. toukokuuta Harvardin yliopistolla ennen kuin Hanks nousi korokkeelle pitämään puhetta.

Puheessaan Hanks vitsaili saaneensa tutkinnon tekemättä työtä, viettämättä aikaa luokassa tai käymättä kertaakaan kirjastossa.

- En tiedä paljoakaan Latinasta. Minulla ei ole intohimoa entsyymeihin ja maailmanpolitiikka on jotain, jonka silmäilen läpi ennen sanapelin tekemistä, Hanks totesi puheessaan.

Hanks sai lahjaksi myös Wilson-merkkisen lentopallon, joka on viittaus Hanksin tähdittämään, vuonna 2000 ilmestyneeseen Cast Away -elokuvaan. Elokuvassa Hanksin näyttelemä postin työntekijä Chuck Noland haaksirikkoutuu lento-onnettomuuden seurauksena autiolle saarelle seuranaan ainoastaan lentopallo, joka saa elokuvassa nimekseen Wilson.

(kuva: AOP)

Hanks on voittanut uransa aikana kaksi parhaan miespääosan Oscar-palkintoa: vuonna 1994 hänet palkittiin roolistaan Philadelphia-elokuvassa ja vuonna 1995 nimikkoroolistaan elokuvassa Forrest Gump.

Lue myös: Tom Hanksille kyseenalainen kunnia - ehdolla huonoimmaksi näyttelijäksi peräti kahdesta elokuvasta

Lue myös: Tom Hanks vitsailee, kuinka sai roolin elokuvassa: makasi tuottajan kanssa

Lue myös: Tom Hanks sanoo, ettei voisi enää näytellä tunnettua hahmoaan: "En usko, että ihmiset hyväksyisivät"

Lähde: E! News

Kilpailut

Uusimmat