Kuva: AOP

Kuva Selena Gomezista Met-gaalassa keräsi valtavan määrän tykkäyksiä - todellisuudessa tähti ei ollut koko gaalassa

06.05.2023 13:15 - Rebekka Silvennoinen

Selena Gomezin fanit villiintyivät nähdessään kuvan tähdestä Met-gaalassa. Kuva ei kuitenkaan ollut aito.

Artisti Selena Gomez, 30, ei ole osallistunut Met-gaalaan vuoden 2018 jälkeen. Silti kuva hänestä Met-gaalan punaisella matolla sai enemmän tykkäyksiä Twitterissä kuin muut kuvat vieraista.

Gomez oli New Yorkissa kuvaamassa Only Murders in Buiding -elokuvaa, mutta päätti palata takaisin Kaliforniaan ennen gaalaa. Gomez ei osallistunut siis gaalaan laisinkaan, mutta hänen kasvonsa muokattiin näyttelijä Lily Jamesin vuoden 2022 gaala-asuun. Kuva lähti leviämään Twitterissä, ja siitä on tähän mennessä tykätty jo 405 100 kertaa. Tämä kertoo jotakin Gomezin valtavasta suosiosta faniensa keskuudessa.

Gomez osallistui viimeiksi Met-gaalaan vuonna 2018. Myöhemmin hän on nimittänyt iltaa yhdeksi suurimmiksi kauneuskatastrofeistaan itseruskettavan vuoksi. Hän oli valmistautuessaan gaalaan laittanut itseruskettavaa, jonka sävy tummeni ajan kanssa. Aluksi sävy näytti Gomezin mukaan kauniin päivittyneeltä, mutta muuttui illan myötä oranssiksi. 

Jos kuva ei näy, katso se täältä.

Kuvassa näyttelijä Lily James Met-gaalassa vuonna 2022.

Näyttelijä Lily James. (kuva: AOP)

Lue myös: Jared Leto ja Doja Cat pukeutuivat Met-gaalaan kissoiksi - syynä kunnianosoitus

Lue myös: Näyttikö Nicole Kidmanin Met-gaalan asu tutulta? Kyseinen asu nähtiin mainoksessa 19 vuotta sitten

Lue myös: 10 erityisen tyylikästä asua Met-gaalasta - ja yksi illan asukuningatar

Lähde: ELLE

Kilpailut

Uusimmat