Kuva: AOP

Nightwishin Floor Jansen avoimena rintasyövästään - "Aliarvioin palautumisprosessin"

14.03.2023 08:15 - Lauri Kujanpää

Kolme viikkoa leikkausoperaation jälkeen Jansen suuntasi Nightwishin kanssa pitkälle Euroopan-kiertueelle.

Nightwish-laulaja Floor Jansen, 42, kertoi viime syksynä sosiaalisessa mediassa, että hänellä on todettu rintasyöpä.

”Sain diagnoosin vähän yli kaksi viikkoa sitten. Minulla on leikkaus huomenna, ja siinä kasvain poistetaan. Ennusteeni on todella hyvä!” Jansen muun muassa kirjoitti lokakuussa. 

Marraskuussa Jansen kertoi iloisia uutisia ja sanoi, että on vapaa syövästä. Kolme viikkoa leikkausoperaation jälkeen Jansen suuntasi Nightwishin kanssa pitkälle Euroopan-kiertueelle.

- Aliarvioin kyllä täysin palautumisprosessin. Olin tavallaan jetlagissa, en saanut unta. Onneksi kaikki tukivat minua, Jansen kertoo Metal Hammer -julkaisun haastattelussa.

Jansen sanoo, että luki paljon fanien tarinoita samankaltaisista tilanteista, kun syöpädiagnoosi muuttaa kaiken.

- Se on hämmentävää huomata, kuinka monella on ollut tämä vitun sairaus, Jansen sanoo. 

Jansen sai paljon apua bändiltään ja varsinkin yksi asia auttoi käsittelemään syöpädiagnoosia: musiikki.

- Laitoin kaikki tunteeni musiikkiin. Minulla oli myös mahtavia keskusteluja bändin, henkilökunnan ja managereiden kanssa ja kaikki olivat auttamassa. Oli tietenkin rankkaa jatkaa kaikkea niin nopeasti, mutta samalla se auttoi, koska ei tarvinnut liikaa murehtia. Kun sinulla on kasvain kehossasi, ainoa asia mitä mietit on, että kuinka sen saa pois. 

Jansenin Paragon-niminen sooloalbumi julkaistaan 24. maaliskuuta ja vastikään laulaja jakoi levyltä kappaleen Daydream.

Lue myös: Floor Jansenin uutta singleä kehutaan fanien toimesta - "Paras soolokappaleesi"

Lue myös: Nightwishin Floor Jansenilla todettiin rintasyöpä - "Pelottavinta on, että luulin olevani terve"

Lähde: Metal Hammer

Kilpailut

Uusimmat