Kuva: AOP

Ohjaajalegenda Steven Spielberg ylistää erästä elokuvaansa - "Lähes täydellinen"

07.03.2023 17:15 - Lauri Kujanpää

Spielberg ei juurikaan katso ohjaamiaan elokuvia - paitsi yhden äärelle hän usein palaa.

Steven Spielberg, 76, on yksi kaikkien aikojen arvostetuimmista ja menestyneimmistä ohjaajista. Miehen elokuvia ovat muun muassa TappajahaiKadonneen aarteen metsästäjätJurassic Park, Pelastakaa sotamies Ryan sekä peräti seitsemän Oscar-palkintoa voittanut Schindlerin lista.

Spielberg sanoo The Late Show with Stephen Colbert -ohjelman haastattelussa, että ei juurikaan katso ohjaamiaan elokuvia jälkikäteen.

- En jaksa oikein katsoa niitä valmistumisen jälkeen. En myöskään halua katsella menneisyyteen, mutta tietenkin välillä näytän niitä lapsilleni, ohjaajalegenda kertoo.

Yksi Spielbergin ohjaamista elokuvista on kuitenkin sellainen, jonka pariin ohjaaja usein palaa. Hän myös kutsuu elokuvaa "lähes täydelliseksi". Tuo elokuva on klassikoksi muodostunut E.T, jossa maahan eksynyt avaruusolento kohtaa pienen pojan ja nämä ystävystyvät.

- Joskus näen elokuvissani kohtia, joista ajattelen vuosien jälkeen, että ne olisi voinut tehdä paremmin. Mutta E.T. on jo lähes täydellinen elokuva. Se on itse asiassa yksi harvoista elokuvistani, jonka äärelle palaan kerta toisensa jälkeen. 

Tieteiselokuva E.T. julkaistiin vuonna 1982 ja se nousi valtavaan suosioon. Avaruusolennosta tuli myös suosittu kulttuuri-ilmiö, josta tehtiin esimerkiksi leluja ja videopelejä. 

Kuuluisa kohtaus E.T.-elokuvasta. (kuva: AOP)

Lue myös: Fanit raivostuivat tulevasta Indiana Jones -elokuvasta: "Kuin pizza ilman juustoa"

Lue myös: Ohjaajalegenda Steven Spielberg aiheutti kohun puheillaan - ei halua Netflix-elokuvia Oscareihin

Lähde: Independent

Kilpailut

Uusimmat