Kuva: AOP

James Bond -kirjallisuutta uudistetaan - rasistiset viittaukset poistetaan

01.03.2023 17:15 - Minttu Tikkanen

Ensimmäisestä Bond-kirjasta tulee kuluneeksi peräti 70 vuotta.

James Bond on seikkaillut jo lukuisissa elokuvissa ja romaaneissa, mutta nyt klassikkokirjojen osalta tarina tulee hieman uudistumaan.

Vaikka Ian Flemingin kirjoittamat vakoojaseikkailut ovat edelleen monen suosikkeja, eivät ne kaikin osin ole ikääntyneet niin hyvin kuin olisi voinut toivoa. Romaaneja uudistaessa kiinnitetäänkin erityisesti huomiota siihen, että rasistiset kohtaukset ja viittaukset tullaan poistamaan.

Poistettaviin viittauksiin lukeutuvat muun muassa lukuisat n-sanan käytöt sekä joihinkin vähemmistöjä edustaviin hahmoihin viittaamiset halventavin ilmauksin.

Kirjojen alkuun tullaan lisäämään sisältövaroitus, jossa kerrotaan, että kirjat ovat kirjoitettu oman aikakautensa tuotteena ja sisältö ollaan pyritty nykypäiväistämisen myötä pitämään mahdollisimman samanlaisena lukuunottamatta epäasiallisuuksia.

Nykypäivään päivittäminen halutaan tehdä Bondin juhlavuoden kunniaksi. Casino Royale -romaanista tulee tänä vuonna kuluneeksi pyöreät 70 vuotta.

Lue myös: Ylen avoimen rasistisena pidetylle uutuussarjalle raivostuttiin: "Ei minun verorahoillani!"

Lue myös: The Rasmuksen UMK-voittobiisistä nousi kohu - "Rasistinen herjaus"

Lähde: The Guardian

Kilpailut

Uusimmat