Kuva: AOP

Harry Potter -tähti kertoo velhoelokuvien negatiivisista puolista - "Tukahduttavaa"

05.02.2023 19:15 - Lauri Kujanpää

Grint sanoo, että halusi pitää taukoa näyttelemisestä, kun velhouniversumin elokuvatuotannot päättyivät.

Harry Potter -elokuvista supertähteyteen noussut Rupert Grint, 34, esitti rakastettua Ron Weasley -hahmoa kymmenen vuoden ajan.

Grint sanoo Bustle-julkaisun haastattelussa, että roolin esittäminen 11-vuotiaasta 22-vuotiaaksi ei ollut pelkkää ruusuilla tanssimista.

- Se oli niin kokonaisvaltaista. Ensin kuvasimme vuoden ja sitten mainostimme elokuvaa ja sitten sama jatkui. Se oli aika tukahduttavaa.

Grint sanoo, että halusi pitää taukoa näyttelemisestä, kun velhouniversumin elokuvatuotannot päättyivät.

- Halusin tauon ja tunnustella kaikkea. Se oli hieman outo kokemus, mutta uskon, että lopetimme oikeassa kohdassa. Jos olisimme jatkaneet, alamäki olisi alkanut, Grint sanoo. 

Rupert Grint. (kuva: AOP)

Grintin mukaan välillä oli vaikea määrittää itselle, oliko peilissä Ron vai Rupert.

- Me tavallaan sulauduimme yhteen. Tavallaan esitin itseäni ja rajat häilentyivät. Jos joku kutsuu minua edelleenkin Roniksi, se tuntuu normaalilta. Se on tavallaan toinen nimeni. 

Grint myös ylistää kollegojaan Daniel Radcliffeä ja Emma Watsonia, jotka esittivät Harry Potteria ja Hermione Grangeria.

- Se oli todella uniikki ja mahtava kokemus ja olimme tiivis ryhmä. 

Grint tähdittää seuraavaksi kauhuelokuvaa Knock at the Cabin. Elokuvassa nuori tyttö ja hänen vanhempansa viettävät lomaa syrjäisellä mökillä, kun neljä aseistautunutta muukalaista ottaa heidät panttivangeikseen. He vaativat perhettä tekemään mahdottoman valinnan maailmanlopun estämiseksi. Eristyksissä muusta maailmasta perhe joutuu päättämään, mitä uskoa ennen kuin on liian myöhäistä.

Lue myös: Harry Potter -tähti ylistää tulevaa kauhusarjaa: "Siinä on kaikki, mitä hyvä ohjelma vaatii"

Lue myös: Huippuohjaajan kauhuelokuva herättää odotuksia - "Todella painostava tunnelma"

Lue myös: Harry Potter -kulisseissa kipinöi - "Heidän välillään oli aina jotain"

Kilpailut

Uusimmat