Kuva: AOP / AOP

Jyrki 69 ja Erika Vikman yllättävät - jakavat yhdessä palkinnon Emma Gaalassa

31.01.2023 13:15 - Iiro Myllymäki

Suhdehuhujen pyörteissä ollut kaksikko jakaa lavan perjantain Emma Gaalassa.

Perjantain Emma Gaalassa nähdään yllättävä tilanne, kun Erika Vikman, 29, ja Jyrki 69, 54, astelevat yhdessä lavalle. Suhdehuhujen keskellä jo jonkin aikaa ollut parivaljakko jakaa yhdessä palkinnon illan gaalassa. Lähetys nähdään Nelosella ja Ruudussa kello 20 alkaen 3. helmikuuta.

Suurta suosiota nauttiva poptähti Erika Vikman ja The 69 Eyes -yhtyeestä tunnettu Jyrki 69, oikealta nimeltään Jyrki Linnankivi, osallistuivat edelliselle Vain elämää -kaudelle, jota esitettiin viime syksynä. Kaksikon lämpimistä väleistä on huhuttu jo kuukausien ajan, mutta kumpikaan ei ole suoraan vahvistanut suhdetta.

Erika Vikman teki juuri pilaa kaksikon erohuhuista TikTok-videollaan. Vitsikkäässä videossa Vikman lukee Seiska-lehteä, jossa uutisoitiin parin erosta ja kerrottiin Vikmanin jättäneen Jyrki 69:n.

Jyrki 69 on aiemmin ylistänyt Vikmania haastatteluissa ja viitannut Apu-lehden haastattelussa kokeneensa ”aitoja tunteita” Vain elämää -kuvauksissa ja palvovansa Vikmania.

Kaksikon lisäksi palkintoja jakavat perjantain gaalassa muun muassa Blind Channel, Behm, Ellinoora ja Kaija Koo. Esiintyjinä nähdään muun muassa Isac Elliot, Vesala, VV (Ville Valo) ja Sexmane. Gaalassa saa myös ensiesityksensä JVG:n ja Samu Haberin yhteiskappale Purjeissa, joka julkaistaan perjantaina. Emma Gaalaa juhlitaan Helsingin Jäähallissa. Lähetyksen juontaa Heikki Paasonen.

Eniten ehdokkuuksia tämänvuotiseen gaalaan saivat Bess, Gettomasa ja Pehmoaino.

Lue myös: Erika Vikman tekee pilaa hänen ja Jyrki 69:n erohuhuista - "Oli vissiin joku salasuhde"

Lue myös: Jyrki 69 julkaisi yhteiskuvan Erika Vikmanin kanssa - some riemastui ylistämään kaksikkoa

Kilpailut

Uusimmat