Kuva: Iiro Myllymäki

Pääsykoeraati sanoi Pirjo Heikkilälle jotain, mitä kukaan ei haluaisi kuulla - saavutti unelmansa silti

19.01.2023 21:15 - Minttu Tikkanen

Heikkilä haki teatterikouluhin jopa 10 kertaa.

Pirjo Heikkilä on yksi Suomen menestyneimmistä koomikoista, jonka taidonnäytteisiin kuuluvat muun muassa Siskonpeti-, Pirjo- ja Rakkaat lapset -sarjat. Tie unelma-ammattiin ei kuitenkaan ollut mutkaton, sillä Heikkilä ehti hakea teatterikouluihin peräti 10 kertaa, eikä siitäkään huolimatta koskaan tullut valituksi sisään.

Heikkilä kertoo Vain työelämää -podcastissa Sanni Sepän ja Minttu Tikkasen haastattelussa tilanteesta, jolloin pääsykoeraati sanoi Heikkilän olevan väärässä paikassa. Nykyään Heikkilä on onnellinen, ettei hänen polkunsa näyttelijäksi ollut niin suoraviivainen. Matkalla ehti oppia paljon.

- Ei olisi mitään järkeä ollut, että olisin 19-vuotiaana päässyt Teatterikorkeakouluun ja siitä johonkin teatteriin, hän toteaa. 

Heikkilä sai pääsykoeraadilta palautetta, joka olisi voinut mennä monelle ihon alle. Alta tai Podplaysta voit kuunnella koko jakson, jossa Heikkilä paljastaa raatilaisen karut sanat.

- Silloin se tuntui pahalta, nyt ymmärrän sen. Hän oli ihan oikeassa. Hän näki sen, minkä itse tajusin vasta myöhemmin, Heikkilä kuvailee. 

Lisäksi jaksossa jutellaan siitä, mikä lopulta oli Heikkilän uralla käänteentekevä päätös, jonka myötä ovet alkoivat aueta yksitellen ja mistä välivuosinaan tekemistään töistä ja ammattikunnista hän on ammentanut inspiraatiota sketsihahmoihinsa. 

Vain työelämää -podcastissa Sanni Seppä ja Minttu Tikkanen kuulevat vaihtuvien vieraiden uskomattomia tarinoita, siitä kuinka omannäköinen urapolku on syntynyt ilman korkeakoulututkintoa. (kuva: Janita Mutanen)

Lue myös: Kun Teatterikorkeakoulun ovet eivät auenneet, Elias Gould tatuoi protestiksi erikoisen asian iholleen

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 23. joulukuuta 2022.

Kilpailut

Uusimmat