Kuva: AOP

Yle: Yksi puheenaihe sytytti Gasellit-yhtyeen välille niin rajun riidan, että tuolitkin lähtivät lentoon

17.12.2022 14:15 - Sanni Seppä

Hätä-Miikka ja Joalin Loukamaa nähdään Gogin Kantabaari -keskusteluohjelman uusimmassa jaksossa.

Gogin kantabaari -keskusteluohjelmassa tämän viikon vieraina nähdään Gasellit-yhtyeestä tunnettu muusikko Hätä-Miikka, eli Miikka Niiranen, 34, sekä artisti ja tanssija Joalin Loukamaa, 21. Kolmikko päätyi ohjelmassa keskustelemaan muun muassa siitä, mikä heissä aiheuttaa suivaantumista ja ärsyyntymistä. 

Hätä-Miikka avaakin, mikä aihe erityisesti aiheuttaa eripuraa hänen yhtyeensä jäsenten välillä. On olemassa yksi asia, josta Gasellien ei muusikon mukaan kannata turhan usein keskustella. 

- Talousasioista meidän ei ikinä pidä puhua. Meitä on neljä ukkoa ja meillä on kaikilla ihan eri katsontakanta tähän, räppäri kertoo.

Hätä-Miikka lisää, ettei kyse ole edes varsinaisesti bändin talousasioista vaan rahan hallinnasta ylipäätään, eikä kukaan yhtyeen jäsenistä halua ottaa toiselta neuvoja niiden asioiden suhteen. Räppäri kertoo, että kerran tilanne eskaloituikin rajuksi tappeluksi, kun tequilamaistelun jälkeen rahakeskustelu nostettiin pöydälle. 

- Kerran me oltiin Puerto Ricossa bändilomalla ja ruvettiin puhumaan henkilökohtaisesta taloudesta. Jossain vaiheessa siinä jonkun rantabaarin terassilla lentelee tuolit ja kaikki, Hätä-Miikka kertoo.

- Me lähdettiin sitten menemään sieltä häpeissämme, artisti sanoo.

Hätä-Miikka kertoo, ettei hän muista tarkalleen, miten tilanne eskaloitui niin rajuksi, mutta tilanne oli joka tapauksessa hänen mielestään ylilyönti. 

- Se oli kreisiä. Sen muistan vahvasti, että silloin lähti vähän lapasesta. Yritin varmaan heittää Pekkaa jollain tuolilla, muusikko muistelee bändikavereidensa kanssa eskaloitunutta tilannetta.

Hätä-Miikan (vas.) mukaan talousasiat eivät ole hedelmällisin puheenaihe bändin jäsenten kesken. (kuva: AOP)

Lue myös: Päkän debyyttialbumi kertoo tarinoita menestyksestä - "Mulla on ollut vahva epäonnistumisen pelko"

Lue myös: Yle: Vaikuttaja Nata Salmelan vauva tienasi ensimmäisen vuotensa aikana 60 tuhatta: "Menevät suoraan hänelle"

Lue myös: Yle: Salkkareiden saunakuvaukset saivat Gogi Mavromichalisin osalta nolon käänteen - "Traumaattinen kokemus"

Kilpailut

Uusimmat