Kuva: MTV3

MTV: Christoffer Strandberg lopettaa Putouksen juontajana - "Harmittaa lähteä"

23.11.2022 11:15 - Iiro Myllymäki

Christoffer Strandbergin seuraaja paljastetaan joulukuussa.

Christoffer Strandberg, 33, lopettaa Putouksen juontajana. Hänet on nähty ohjelman juontajana kahdella viimeisimmällä kaudella, mutta nyt on tullut aika siirtyä uusiin haasteisiin.

- Tietysti harmittaa lähteä kesken kaiken, mutta kun saa kertakaikkisen ainutlaatuisen tilaisuuden, pitää osata luopua ja heittäytyä, Strandberg kertoo MTV Uutisten haastattelussa.

Strandbergin seuraaja paljastetaan Putouksen lehdistötilaisuudessa 12. joulukuuta. Mies itse tietää jo seuraajansa.

- Jos en tietäisi, kuka seuraajani on, olisin varmaan huolissani, ihan vaan siitä syystä, että ohjelma ja sen tekijät ovat minulle rakkaita. Mutta nyt, kun tiedän, millainen monitaituri työtäni jatkaa, voin nukkua yöni hyvin. Itselle oli kunnia-asia valaa uskoa ja kannustaa uusia näyttelijöitä, jotka ensimmäistä kertaa nousevat Putouksen parrasvaloihin, Strandberg sanoo.

Strandberg aloitti Putouksessa näyttelijänä kymmenennellä kaudella ja toimi ensin näyttelijänä kolmen kauden ajan ennen juontajaksi siirtymistä. Hän peri juontopestin Roope Salmiselta.

Strandberg ei vielä kerro, millaisia tulevaisuuden suunnitelmia hänellä töiden suhteen on. Hän kuitenkin paljastaa, että aloittaa uuden kappaleen urallaan.

- Pääsen nyt yhdistämään kaiken sen, mitä olen urallani oppinut ja tekemään jotain täysin itseni näköistä. Pääsen toteuttamaan pitkäaikaista unelmaani, Strandberg kertoo MTV:lle.

Tulevalla Putous-kaudella myös pääohjaaja vaihtuu. 15. tuotantokausi alkaa tammikuussa MTV3-kanavalla.

Lue myös: Christoffer Strandberg jakoi huvittavan päivityksen autokolaristaan - "Loukkaantui Lexuksen nenä ja mun ylpeys"

Lue myös: Kevät hemmottelee ohjelmannälkäistä - monet suosikkisarjat tekevät odotetun paluun

Lähde: MTV Uutiset

Kilpailut

Uusimmat