Kuva: AOP / Shutterstock

Ryan Reynolds avoimena perheenlisäyksestä - 'Vain idiootti tekisi tämän neljästi, ellei pitäisi siitä'

19.11.2022 07:15 - Jenni Tuusjärvi

Ryan Reynolds ja Blake Lively odottavat neljättä lastaan. Tieto raskaudesta levisi julkisuuteen syyskuussa.

Näyttelijänä ja tuottajana tunnettu Ryan Reynolds, 46, on kertonut olevansa todella innoissaan pian perheeseen tulevasta perheenlisäyksestä. Hän odottaa puolisonsa, näyttelijä Blake Livelyn kanssa neljättä lastaan.

- Olemme todella innoissamme. Pitäisi olla todellinen idiootti, jos tekisi tämän neljä kertaa pitämättä siitä, Reynolds sanailee Entertainment Tonight -julkaisulle.

Vuonna 2012 avioituneella parilla on entuudestaan kolme tytärtä: James, 7, Inez, 6, ja Betty, 3.

- Siitä tulee hullua! Mutta olemme todella innoissamme, Reynolds ihastelee.

Hän kertoo perheen tyttärien olevan myös innoissaan tulevasta pikkusisaruksesta.

Tieto perheenlisäyksestä levisi maailmalle syyskuussa, kun Lively osallistui New Yorkissa järjestettyyn tapahtumaan. Tiedon leviämisen jälkeen Lively turhautui paparazzien käyskentelyyn perheen kotitalon edustalla, joten näyttelijä päätti julkaista ryppään raskauskuvia sosiaaliseen mediaan.

"Tässä on kuvia minusta oikeassa elämässä raskaana, joten ne täydellistä kuvaa kotini edessä päivystävät 11 tyyppiä voivat jättää minut rauhaan", Lively sivalsi julkaisussaan.

Mikäli upotus ei näy, voit katsoa sen tästä.

Lue myös: Blake Lively turhautui paparazzeihin - julkaisi ryppään arkisia raskauskuvia

Lue myös: Blake Lively paljastaa, mitä haluaa opettaa tyttärilleen - "Ei ole pakko valita"

Lue myös: Blake Livelyn Met-gaala-asu mukaili Vapaudenpatsasta - Versacen luomus oli yksi illan näyttävimmistä

Lähde: Entertainment Tonight

Kilpailut

Uusimmat