Kuva: AOP

Shakira puhuu ensimmäistä kertaa erostaan - "Elämäni synkin ajanjakso"

23.09.2022 09:15 - Lauri Kujanpää

Shakira kertoo, että välillä hänestä tuntuu kuin kaikki olisi vain pahaa unta ja toivoisi, että heräisi takaisin normaaliin elämään.

Pop-tähti Shakira, 45, ja jalkapalloilija Gerard Piqué, 35, erosivat kesän alussa 11 vuoden suhteen jälkeen.

- Se tuntui pahalta. Se oli elämäni synkin ajanjakso, Shakira kertoo Elle-julkaisulle ja puhuu erosta ensimmäistä kertaa julkisesti.

- Tämä on ensimmäinen kerta, kun pohdin sitä tilannetta haastattelussa. Olen yrittänyt pysyä hiljaa ja käsitellä kaikkea.

Shakira kertoo, että välillä hänestä tuntuu kuin kaikki olisi vain pahaa unta ja toivoisi, että heräisi takaisin normaaliin elämään. Laulajalla ja Piquélla on kaksi yhteistä lasta, Sasha, 7, ja Milan, 9, jotka äiti yrittää pitää pois kaaoksen keskeltä.

-  Se on ollut vaikeaa, sillä mediahuomio on ollut niin isoa. En oikein voi suojella lapsiani, ellen pidä heitä kotona, Shakira sanoo.

Lapset myös antavat Shakiralle paljon voimaa murheen keskellä.

- Haluan antaa heille kaikkeni ja tukea heitä. He antavat minulle voimaa ja jaksamista ja energiaa. He ovat kaikkeni.

Shakira on myös lähteiden mukaan vihainen siitä, että Piqué on löytänyt itselleen uuden rakkaan. Piqué nimittäin kuvattiin vaaleatukkaisen Clara Chia Martin kanssa Cataloniassa suukottelemassa.

Shakiran kiukku ei johdu siitä, että Piquélla on uusi suhde, vaan ex-pariskunnan välisestä sopimuksesta. Shakira ja Piqué olivat nimittäin sopineet, että uusia suhteita ei tuoda julkisuuteen vuoden sisällä erosta.

Lue myös: Shakiran ex-mies löysi uuden rakkaan - laulaja on asiasta 'hyvin vihainen'

Lue myös: Shakira on eronnut - suhde kesti 11 vuotta

Lähde: Hollywood Life

Kilpailut

Uusimmat