Kuva: AOP

Musiikin Tähtikatu saa viisi uutta tähtilaattaa - tunnustus muun muassa Hanoi Rocksille

23.09.2022 10:15 - Lauri Kujanpää

Kadulle ikuistetaan tähdet Jaakko Kuusistolle, Hanoi Rocksille, Erja Lyytiselle, Heikki Salolle ja Marion Rungille.

Tampereella sijaitseva Suomen ensimmäinen kansainvälinen musiikin Tähtikatu saa 23. syyskuuta 2022 viisi uutta tähtilaattaa, kun kadulle ikuistetaan tähdet Jaakko Kuusistolle, Hanoi Rocksille, Erja Lyytiselle, Heikki Salolle ja Marion Rungille.

Tähtikatu avattiin Tampereella Åkerlundinkadulla syksyllä 2019. Vuosittain kadulle lisätään uusia tähtiä, joiden nimet päätetään yleisöltä saatujen ehdotusten perusteella.

Kapellimestari, säveltäjä ja viulisti Jaakko Kuusiston laaja-alainen ura musiikin parissa käynnistyi viulistina. Hän oli yksi ahkerimmin levyttäneitä suomalaisia instrumentalisteja. Kuusiston sävellystuotanto pitää sisällään noin 40 opusta: kamari- ja laulumusiikkia, orkesteriteoksia ja konserttoja, elokuvamusiikkia sekä oopperoita. Kuusisto teki merkittävän uran myös kapellimestarina toimien mm. Kuopion kaupunginorkesterin ylikapellimestarina ja taiteellisena johtajana syksystä 2018 alkaen. Kuusiston toimenkuvaan kuului myös taiteellisia suunnittelutehtäviä eri festivaaleilla; viimeisimpänä näistä Oulun Musiikkijuhlien taiteellisen johtajan tehtävä vuosina 2013-2021. Hän toimi laajalti myös kulttuuripolitiikan asiantuntijatehtävissä ja poliitikkona.

Rockyhtye Hanoi Rocks oli 1980-luvulla Suomen ensimmäinen kansainvälisesti läpimurron tehnyt yhtye ja toimi musiikillisena roolimallina lukuisille kansainvälisille ja suomalaisille yhtyeille sekä artisteille. Yhtye on yhä suosittu Yhdysvalloissa, Ruotsissa, Japanissa ja Britanniassa. Lisäksi Hanoi Rocks oli yksi ensimmäisistä Aasiassa kiertueita tehneistä rockyhtyeistä. Se oli ensimmäinen Delhissä soittanut länsimaalainen rockyhtye ja Japanissa ensimmäinen kansainvälinen yhtye, joka pääsi suureen tietoisuuteen. Hanoi Rocksin jäsenet ovat luoneet tahoillaan myös merkittävää soolouraa.

Blues-kitaristi, laulaja-lauluntekijä Erja Lyytinen valittiin maailman parhaaksi blues-kitaristiksi vuoden 2017 European Blues Awardsien äänestyksessä. Hän on niittänyt mainetta myös useissa muissa kansainvälisissä äänestyksissä maailman parhaiden kitaristien joukossa. Hän on esiintynyt useiden kansainvälisten huippuartistien kanssa, kuten Joe Bonamassa, Sonny Landreth, Jennifer Batten ja Carlos Santana, sekä toiminut Robert Plantin ja Tom Jonesin lämmittelijänä.

Tamperelainen muusikko Heikki Salo on suomalaisen lauluntekemisen edelläkävijä; hän ei ainoastaan itse kirjoita musiikkia vaan myös kouluttaa tätä osaamista eteenpäin. Hänet tunnetaan Miljoonasade-yhtyeen biisintekijänä ja keulakuvana, mutta hänen sanoituksiaan kuullaan monen artistin, kuten Yön, Popedan, Maaritin, Muskan, Pyhimyksen ja Rajattoman kappaleissa. Lisäksi hän on ollut tekemässä musiikkia useisiin musikaaleihin. Salo on vaikuttanut myös lastenmusiikin saralla, ja hänet tunnetaan mm. Herra Heinämäen Lato-orkesterista.

Suomalainen iskelmälaulaja Marion Rung muistetaan erityisesti menestyksekkäistä euroviisuedustuksistaan. Vuoden 1973 Euroviisuissa hän edusti Suomea kappaleella “Tom tom tom” sijoittuen kuudenneksi, mikä oli vuosikymmenten ajan Suomen paras sijoitus Euroviisuissa. Myös tätä ennen vuonna 1962 Marion edusti Suomea kappaleella “Tipitii” ja sijoittui seitsemänneksi. Lisäksi Marion Rung on voittanut Sopotin laulukilpailu kahdesti. Marion Rung on saavuttanut suosiota Suomen ulkopuolella myös muilla kappaleilla, kuten “El Bimbo”, joka on noussut kuuntelulistoille mm. Saksassa. Vuosina 1961-2015 Marion on levyttänyt 396 laulua. Lisäksi Marion Rung muistetaan 2000-luvun Leidit Lavalla -menestyskiertueelta.

Vuosittain julkaistaan 3-8 uutta tähtien saajaa. Yleisöltä saatujen ehdotusten pohjalta luovien alojen ammattilaisista koostuva raati, Music x Median hallitus, tekee nimistä esikarsinnan, jonka perusteella nimet päätetään Tampereen kaupungin sivistys- ja kulttuurilautakunnassa. Tähtikadun ovat toteuttaneet yhteistyössä Tampereen kaupunki, Tampere-talo Oy, musiikkialan ammattilaistapahtuma Music x Media sekä Bauer Media.

Sivistys- ja kulttuurilautakunnan puheenjohtaja, apulaispormestari Matti Helimo kertoo, että kaikki uudet tähtien saajat valittiin yleisöltä saatujen ehdotusten joukosta ja ne edustavat laajasti eri musiikkialan genrejä.

- Hienoa, että Tähtikatu kiinnostaa yleisöä ja ehdotuksia uusiksi tähtien saajiksi tuli paljon. Valittujen tähtien saajien taso on tänäkin vuonna todella korkea ja he liittyvät todella korkeatasoiseen sekä laaja-alaiseen tähtijoukkoon. Sivistys- ja kulttuurilautakunta kävi valinnoista keskustelun ja päätyi yksimielisesti ratkaisuunsa, Matti Helimo sanoo.

Tähtikadulla on nyt kaikkiaan 23 yleisön ehdotusten perusteella valittua tähtilaattaa.  Vuosina 2019-2021 katuun on ikuistettu 18 tähteä: Cheek, Juice Leskinen, Popeda, Katri Helena, Jean Sibelius, Kaija Saariaho, Epe Helenius, Tapio Korjus, Ismo Alanko, Eppu Normaali, Nightwish, Karita Mattila, Paula Koivuniemi, Yö, Kaija Koo, Esa-Pekka Salonen, Värttinä ja Mikko Alatalo.

Lue myös: Tähtikatu etsii jälleen uusia tähtien saajia - ehdota omaa suosikkiasi

Lue myös: Kaija Koo, Mikko Alatalo, Yö - Tampereen Tähtikatu sai jälleen uusia nimiä, katso

Kilpailut

Uusimmat