Kuva: MGM

007 Skyfall -ohjaaja toivoo, että Bondin ohjat ottaisi seuraavaksi nainen: "Täytyy kehittyä"

17.09.2022 14:15 - Minttu Tikkanen

Seuraavalta Bond-elokuvalta odotetaan uudistumista.

James Bond -elokuvasarjan kohtalosta käy paraikaa kova kohkaus, sillä kaikki seuraavassa osassa on vielä auki. Varmaa on vain se, että muutoksen tuulet tulevat puhaltamaan, sillä Bondia useammassa elokuvassa näytellyt Daniel Craig ei ainakaan aio palata rooliinsa. Sen lisäksi myös ohjaajalta toivotaan kuitenkin uudistumista.

007 Skyfall -elokuvan ohjannut Sam Mendes uskoo, että sarjan uudistuessa, myös ohjaajan on uudistuttava ja kehityttävä mukana. Mendesistä esimerkiksi naisnäkökulma olisi virkistävä. 

- Luulen, että Bondin näyttelijä tulee kehittymään, joten ohjaajankin täytyy kehittyä. Minusta olisi ihanaa nähdä nainen ohjaamassa Bondin. Se olisi ihanaa, Mendes sanoo.

Myös tulevaa, uutta Bondin näyttelijää odottavat suuret saappaat täytettäviksi.

- Daniel Craig virkisti sarjaa, mutta sarja on niin valtava, että nuoremman näyttelijän on vaikeaa astua siihen, Mendes pohtii.

Lue myös: Seuraava James Bond -elokuva tulee olemaan täysin erilainen: "Se on remontti Bondille"

Lue myös: Bond-elokuvien tuottaja antaa vihjeitä seuraavasta Bondista - tyrmää yhden suositun spekulaation

Lue myös: "Älä ole paska" - Daniel Craigilla on selkeä mielipide seuraavan James Bondin valinnasta

Lähde: NME

Kilpailut

Uusimmat