Kuva: AOP / Shutterstock

Koomikko Sheryl Underwood turvautui uuteen lihavuuslääkkeeseen - lääkettä odotetaan Suomen markkinoille ensi vuonna

15.09.2022 20:15 - Jenni Tuusjärvi

Koomikon käyttämä Wegovy-lihavuuslääke hillitsee mielitekoja.

Koomikko Sheryl Underwood, 58, kertoo tekemistään elämäntapamuutoksista, joiden myötä tähti on pudottanut painoa 40 kilogrammaa viimeisen puolentoista vuoden aikana.

Underwood kertoo, että inspiraatio elämäntapamuutokselle ei ole peruja ainoastaan mielenkiinnosta omaan hyvinvointiin, vaan hän on päässyt seuraamaan sivusta The Talk -ohjelman kollegojensa Jerry O'Connellin, Amanda Kootsin, Akbar Gbaja-Biamilan ja Natalia Moralesin terveellisiä elämäntapoja.

- Olen seurannut kollegojeni keskittymistä heidän terveyteen ja hyvinvointiinsa, joten päätin liittyä seuraan ja työstää hyvinvointiani, koomikko kertoo Entertainment Tonightin haastattelussa.

Underwood kertoo pitävänsä huolta ruoansulatuksestaan runsaskuituisella ravintolisällä.

- Minun täytyi keskittyä ensin ruoansulatukseni hyvinvointiin ja sen jälkeen kokonaisuuteen. Minun täytyi pudottaa painoa, minulla oli diabetes, korkea verenpaine ja kaikkia sellaisia naisille tyypillisiä vaivoja, koomikko kertaa.

Underwoodin mukaan hän on lisännyt arkeensa myös liikuntaa.

- Minulla on upea olo. Itse asiassa teen töitä päästäkseni kuntosalille Jerryn ja Akbarin kanssa, sekä hyppäämään narua Amandan kanssa, Underwood toteaa.

Mikäli kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.

Underwood kertoi hiljattain People-lehden haastattelussa saaneensa kipinän painonpudotukseen lääkärin vastaanotolla. Hän kertoi haastattelussa laboratoriokokeiden osoittaneen hänen kärsivän esi-diabeteksesta ja verenpainetaudista.

Koomikko paljasti haastattelussa turvautuneensa lihavuusleikkauksen sijaan Wegovy-injektioihin, joiden tarkoituksena on hillitä mielitekoja. Lääkettä otetaan kerran viikossa annettavana pistoksena.

Iltalehti uutisoi maaliskuussa uuden lihavuuslääkkeen olevan tulossa Suomen markkinoille markkinoille vuonna 2023. Lääkkeelle on jo myönnetty Euroopan komission myyntilupa, mutta tuotannollisista syistä lääkettä ei ole saatu vielä Suomeen.

Uusi lihavuuslääke ei kuitenkaan korvaa hyvinvoinnin peruspilareita, joihin myös Underwood kertoi haastattelussa nojaavansa.

- Ehdottomasti enemmän unta. Enemmän veden juomista. Syön sellaisia hedelmiä ja vihanneksia, joita en koskaan uskonut syöväni: vihreitä lehtivihanneksia. Syön mustikoita ja mansikoita ja pidän huolta kuidunsaannista kuitulisillä, Underwood summaa.

Lue myös: Sharon Osbourne tarvitsi terapiaa tv:n rasismikohun seurauksena - "Ajattelin, että tässäkö on elämäntyöni tulos"

Lue myös: Sharon Osbourne puolustaa Meghan-kohussa ryvettynyttä Piers Morgania: "En ole rasisti"

Lähteet: Iltalehti, Entertainment Tonight

Kilpailut

Uusimmat