Kuva: AOP / EPA-EFE

Kate Moss nimettiin dieetti-Coca-Colan luovaksi johtajaksi - osa kyseenalaistaa brändin päätöksen

05.07.2022 11:15 - Riia Frost

Osa Coca Colan päätöksen kritisoijista ei ole unohtanut Kate Mossin kuuluisaa lausetta: ”Mikään ei maistu yhtä hyvältä kuin miltä laihana oleminen tuntuu”.

Supermalli ja muoti-ikoni Kate Moss, 48, nimettiin Diet Coken luovaksi johtajaksi 1. heinäkuuta. Moss tulee työskentelemään Diet Coken useissa projekteissa, kuten uuden kampanjan mainosvideoissa brändin 40-vuotisjuhlan ympärillä. Diet Coke on tunnettu Suomessa nimellä Coca-Cola Light.

Mossille luovan johtajan titteli ei suinkaan ole tuntematon, sillä hän on aikaisemmin toiminut japanilaisen Decorté-kauneusbrändin luovana johtajana. Moss sanoo Coca Colan virallisilla nettisivuilla olevansa innoissaan päästessään osaksi Diet Coke -perhettä.

- Rakastan aiempia yhteistöitä, joita he ovat tehneet monien uskomattomien muotinimien kanssa. Samaistuin Love What You Love -kampanjaan saman tien, koska uskon lujasti, että itsevarmuudella ja intohimolla voi saavuttaa villeimpiäkin unelmia, Moss kertoo.

Diet Coken kanssa ovat tehneet aikaisemmin yhteistyötä muun muassa muotisuunnittelijat Karl Lagerfeld, Jean Paul Gaultier ja Marc Jacobs. Brändi toivotti uuden luovan johtajansa tervetulleeksi Instagram-julkaisussaan, jossa Moss poseeraa punaiset hanskat ja Diet Coke -juoma lähellä kasvojaan.

”Kate liittyy Diet Coke -perheeseen luovana johtajana. Juhlimme brändin 40-vuotissyntymäpäiviä tyylillä”, julkaisussa lukee.

Mikäli linkki ei näy, voit katsoa julkaisun täältä.

Osa kuitenkin kyseenalaistaa Diet Coken päätöstä tehdä yhteistyötä naisen kanssa, joka tunnetaan hoikkuudestaan ja kuuluisasta lauseestaan: ”Mikään ei maistu yhtä hyvältä kuin miltä laihana oleminen tuntuu”. Moss on kuitenkin itse korjannut kyseisen lauseensa vuonna 2018 ja sanoi olevansa ainoastaan iloinen, että maailmassa on nykyään paljon erilaisia kehoja.

Esimerkiksi The Guardian pohtii, miksi kehopositiivisuuden aikakaudella Diet Coke haluaa palkata juuri Mossin. Myös esimerkiksi Women’s Wear Daily -julkaisun toimittaja Tianwei Zhang kritisoi kyseistä päätöstä ja kuvailee artikkelissaan Mossia seuraavasti.

”Kate Moss: ydinesimerkki 2000-luvun laihojen mallien trendistä, joka yhdistettiin malleihin, jotka joivat tätä sokeritonta juomaa kulissien takana ja vapaa-ajallaan. Hänet on nyt nimetty Diet Coken luovaksi johtajaksi”, Zhang kirjoittaa.

Somessa osa taas näkee Mossin palkkaamisen Coca-Colalle enemmän ironisena, sillä malli sai aikoinaan pilkkanimekseen "Cocaine Kate, eli "Kokaiini-Kate". Pilkkaava lempinimi syntyi, kun Kate juhli aikoinaan paljon ja kärsi päihderiippuvuudesta. Coca-Cola kuitenkin perustelee nettisivuillaan, miksi he päättivät valita Mossin Diet Coken luovaksi johtajaksi.

”Moss tulee herättämään eloon Diet Coken uuden Love What You Love -kampanjan, joka tuo valokeilaan henkilöt, jotka sisäistävät positiivisen elämänasenteen tiedostamalla keitä he ovat ja mitä he rakastavat”, Coca Cola -brändi kirjoittaa.

Moss ei itse ole toistaiseksi kommentoinut kritiikkiin.

Kate Moss sanoo olevansa innoissaan, että hän pääsee osaksi Diet Coke -perhettä. (kuva: AOP)

Lue myös: Kate Mossin mukaan Johnny Depp ei ole koskaan työntänyt häntä portaita alas - 'Liukastuin'

Lue myös: Kate Mossin Lila-tytär saa kiitosta catwalk-esiintymisestään: "Ihanaa, että et piilottele"

Lähteet: The Guardian, Coca Cola, Daily Mail, Women's Wear Daily

Kilpailut

Uusimmat