Kuva: Katariina Auvinen

Anssi Kelan nimeä käytettiin törkeässä nettihuijauksessa - "Olen järkyttynyt"

29.03.2022 16:45 - Riia Frost

Yli 30 vuotta musiikkiuraa tehneelle Anssi Kelalle riitti hänen nimeään käyttävät feikkitilit.

Suomen menestyneimpiin lauluntekijöihin ja muusikoihin kuuluva Anssi Kela, 49, ottaa kantaa pandemian myötä lisääntyneisiin feikkitilihuijauksiin. Kela kertoo Instagram-julkaisussaan kohdanneensa valitettavan tosiasian siitä, että hänenkin nimeään on käytetty viattomien ihmisten huijaamiseen. Hän tekeekin heti selväksi, että viestit, jotka vaikuttavat tulevan häneltä, eivät todellisuudessa ole sitä.

”Saan jatkuvasti yhteydenottoja ihmisiltä, joille ”Anssi Kela” on lähettänyt viestin, jossa kiittää musiikkinsa kuuntelusta ja pyytää lähettämään yksityisviestin, Minulta kysytään olenko se todella minä? Ei, se en ole minä. Nämä ovat ammattimaisia huijareita, jotka yrittävät päästä viestittelemään ja luomaan sitä kautta suhteen uhriinsa. Jossain vaiheessa alkaa sitten tulla pyyntöjä lähettää rahaa, milloin milläkin verukkeella”, Kela kertoo karusellijulkaisunsa ensimmäisessä kuvassa.

Muusikko myös nostaa esille esimerkkitapauksen, jossa eräs ihminen oli joutunut elämänsä vaikeimmassa vaiheessaan Kelaksi tekeytyneen huijarin uhriksi. Huiputtaja oli esittänyt rakastuneensa uhriinsa ja manipuloinut hänet tuntemaan samoin. Lopulta huijari onnistui saamaan kyseiseltä fanilta kymmeniä tuhansia euroja. Henkilö tajusi joutuneensa petkutuksen kohteeksi vasta, kun lehdistö uutisoi Kelan menneen naimisiin. Muusikko jopa näyttää pari kuvankaappausta viesteistä, joissa näkyy huijari itse teossa.

Kela kertoo olevansa kauhistunut siitä, että joku kehtaa tehdä huijauksia artistin omalla identiteetillä.

(kuva: Senja Rapila)

”Olen järkyttynyt siitä, että tällaista on tehty minun nimissäni”, Kela kirjoittaa.

”Uusia feikkitilejä ilmestyy koko ajan, niitä saa jatkuvasti olla estämässä ja ilmiantamassa. Olen pitänyt niitä lähinnä kiusantekona. Minulla ei ollut käsitystä siitä, että kyse on oikeasti näin härskistä rikollisesta toiminnasta”, Kela toteaa.

Kela myös kehottaa kaikkia varomaan kyseisiä huijauksia ja olla vastaamatta häneltä tai joltain muulta julkisuuden henkilöltä saapuneeseen yksityisviestiin. Artisti tekee heti selväksi, ettei ainakaan itse lähetä koskaan suoria viestejä someseuraajilleen.

Lisäksi Kela pyytää fanejaan ja muita seuraajiaan tuomitsemaan ainoastaan itse huijaria.

”Pyydän myös, ettette kommenteissanne syyllistäisi uhria. Keskustelujemme perusteella hän vaikuttaa fiksulta ja tavalliselta ihmiseltä, joka vain on vaikeassa elämäntilanteessaan tullut hyväksikäytetyksi. Syyllinen tapahtuneeseen on vain ja ainoastaan minun nimissäni esiintynyt rikollinen”, Kela kirjoittaa julkaisunsa lopuksi.

Kelan koko Instagram-julkaisun voit katsoa alta.

Mikäli linkki ei näy, voit katsoa sen täältä.

Lue myös: Yksi lause Pyhimykselta sai Anssi Kelan havahtumaan - "Henki oli tosiaan ainutlaatuinen"

Lue myös: Anssi Kela ylistää Vain elämää -kollegaansa: 'Teki tempun, johon harva vain pystyy'

Voice.fi, Radio Nova ja Iskelmä ovat kaikki osa Bauer Mediaa.

Kilpailut

Uusimmat