Kuva: YouTube / Lady Gaga

Vieläkö muistat Lady Gagan ja Bradley Cooperin suhdehuhut? Cooper kommentoi kohuesitystä

19.03.2022 13:15 - Lauri Kujanpää

Lady Gaga ja Bradley Cooper esiintyivät vuonna 2019 Oscar-gaalassa ja kyseinen hetki herätti suhdespekulaatiot. Gaga on aikaisemmin kieltänyt romanttiset välit, ja nyt myös Cooper kommentoi huhuja.

Vuoden 2019 alussa maailmalla levisi huhu, että Lady Gaga, 35, ja Bradley Cooper, 46, olisivat rakastuneita toisiinsa, sillä heidän herkkä Oscar-esityksensä oli täynnä tunnetta ja romantiikkaa. Kaksikko esitti gaalassa kappaleen Shallow, joka kuultiin alun perin Gagan ja Cooperin tähdittämässä A Star Is Born -elokuvassa.

The Hollywood Reporter -julkaisun haastattelussa Cooper kommentoi muutaman vuoden takaisia huhuja ja vahvistaa, että kaksikolla ei ollut suhdetta, vaan he vain onnistuivat näyttelemään hyvin Oscar-esityksessä. 

Cooper halusi istua esityksessä lähellä Gagaa, jotta voittaisi oman pelkonsa laulaa tuhansien ihmisten edessä.

- Henkilökohtaisesti, tuollainen vähentää ahdistusta, Cooper sanoo.

Mies uskoo, että ihmiset näkivät liian vahvan yhteyden elokuvan ja tosielämän välillä. 

- Elokuvan kohtauksessa hahmomme rakastuvat ja se tapahtui myös tuhansien ihmisten edessä. 

Gaga kommentoi itse asiaa Jimmy Kimmel Live -ohjelman haastattelussa vuonna 2019. 

- Ensinnäkin, sosiaalinen media on internetin vessanpönttö. Se, mitä some on tehnyt popkulttuurille, on kauheaa. Kyllä, ihmiset näkivät rakkautta, ja arvaa mitä: Se oli se, mitä me halusimmekin ihmisten näkevän, Gaga sanoi.

- Shallow on rakkauskappale, ja koko elokuva kertoo rakkaudesta. Me työskentelimme kovasti ja näyttelimme kaikki ne hetket. Cooper myös ohjasi elokuvan, ja tiesin, että hänellä on visio siitä, miten sen kuuluu mennä. On tärkeää, että meillä synkkaa ja on tärkeää, että ihmiset tuntevat sen elokuvan välityksellä, laulaja jatkoi. 

Gagan ja Cooperin Oscar-esityksen näet alta.

Jos video ei toimi, paina tästä. 

Lue myös: Lady Gaga kommentoi romanssihuhuja Bradley Cooperiin - "Some on netin vessanpönttö"

Lue myös: Bradley Cooperin puoliso sai tarpeekseen pettämishuhuista - lopetti Lady Gagan seuraamisen

Lähde: E News

Juttu julkaistu alun perin 20. marraskuuta 2021.

Kilpailut

Uusimmat