Kuva: AOP

Sia joutui vieroitukseen ohjaamansa elokuvan murskavastaanoton jälkeen - "Olin itsetuhoinen"

20.01.2022 22:15 - Iiro Myllymäki

Sia paljastaa ajautuneensa takaisin pohjalle Music-elokuvansa saaman tyrmäyksen jälkeen.

Laulajana ja lauluntekijänä parhaiten tunnettu Sia Furler, 46, sai ankaraa kritiikkiä ensimmäisestä kokopitkästä elokuvaohjauksestaan Music, joka tuli ensi-iltaan viime vuonna. Nyt nainen on kertonut, miten paljon elokuvan saama vastaanotto vaikutti häneen.

Elokuva kertoo autistisesta Music-nimisestä teinitytöstä, jota esittää Sian pitkäaikainen yhteistyökumppani, tanssijana parhaiten tunnettu Maddie Ziegler, 19. Roolitusta kritisoitiin laajasti, koska Ziegler on itse neurotyypillinen ihminen, ja monien mielestä rooli olisi pitänyt antaa jollekulle, joka on oikeastikin autismin kirjolla. Elokuvan koettiin vahvistavan haitallisia stereotypioita autismikirjon ihmisistä. Esimerkiksi New York Timesin haastattelemat autismin kirjolla olevat näyttelijät kritisoivat elokuvaa haitalliseksi ja autististen ihmisten kyvykkyyttä aliarvioivaksi.

Maddie Ziegler Music-elokuvassa (kuva: AOP)

Sia kertoo nyt New York Timesin haastattelussa, miten syvälle hän ajautui elokuvansa vastaanoton jälkeen.

- Olin itsetuhoinen, retkahdin ja menin vieroitukseen, Sia sanoo.

Nainen on aiemmin kertonut avoimesti kamppailustaan alkoholi- ja huumeriippuvuuden kanssa. Sia oli vähällä yrittää itsemurhaa vuonna 2010, ja tämän kokemuksen jälkeen hän raitistui.

Sia sanoo tuoreessa haastattelussa, että Music-elokuvan jälkeisen pohjakosketuksen yhteydessä apu löytyi koomikko Kathy Griffinistä. Sia kertoo, että Griffin sai hänet lähtemään kanssaan ravintolaan Hollywoodissa. Griffin tiesi, että kyseisessä paikassa he saisivat paparazzit peräänsä. Pyrkimyksenä oli luoda Sian ympärille positiivisempaa mediahuomiota.

- Hän pelasti elämäni, Sia sanoo Kathy Griffinistä.

Kathy Griffin (kuva: All Over Press)

Sia puolusti elokuvansa kiistanalaista roolitusvalintaa muun muassa sanomalla, että lukuisten tanssiosuuksien vuoksi Ziegler oli sopiva rooliin. Hän myös kertoi yrittäneensä ensin työskennellä ”upean nuoren tytön” kanssa, ja tämä tyttö olisi ollut lähellä varsinaista roolihahmoa puhumattomana autismikirjon ihmisenä. Sian mukaan kyseinen tyttö kuitenkin piti kokemusta ”epämiellyttävänä ja stressaavana”.

Lue myös: Laulaja Sian elokuvaprojekti tyrmättiin jo trailerin perusteella - "Älä edes julkaise tätä"

Lue myös: Laulaja Sia syyttää Transformers-tähteä patologiseksi valehtelijaksi: 'Pysykää kaukana hänestä'

Lähteet: Variety, Yahoo Entertainment, Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat