Kuva: AOP

Sinkkuelämää-sarjasta tuttua Chris Nothia syytetään raiskauksista - kiistää syytökset

17.12.2021 08:15 - Reija Saarinen

Noth on kiistänyt syyllisyytensä.

Kaksi naista syyttää Sinkkuelämää-sarjasta monille tuttua Chris Nothia, 67, seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Naisten mukaan tapahtumat sijoittuvat vuosiin 2004 sekä 2015. 

Naiset kertoivat väitetyistä rikoksista hyvin yksityiskohtaisesti The Hollywood Reporterille. Lehti julkaisi naisten tarinat salanimillä Zoe ja Lily. Lehden mukaan naiset eivät tunne toisiaan.

Zoe, tätä nykyä 44 vuotta, kertoo olleensa tapahtuma-aikaan 22-vuotias. Hänen mukaansa Noth raiskasi hänet asunnossaan vuonna 2004. 31-vuotias Lily sen sijaan on kertonut väitetyn raiskauksen tapahtuneen Nothin New Yorkissa sijaitsevassa asunnossa vuonna 2005. Hän oli tuolloin 25-vuotias, Noth 60. Naisten mukaan artikkelissa on haastateltu naisten läheisiä sekä ystäviä, joiden kertomukset tukevat naisten tarinoita.

Noth tunnetaan parhaiten Sinkkuelämää-sarjasta, jossa hänet on nähty Mr Bigin eli Kihon roolissa. Hän oli myös mukana sarjan jatko-osassa, And Just Like That, joka julkaistiin 9. marraskuuta. Hänen hahmonsa kuitenkin kuoli ensimmäisessä jaksossa. 

Omassa lausunnossaan Noth on sanonut, että kohtaamiset ovat olleet yksimielisiä ja pahoinpitelysyytökset ovat kategorisesti vääriä. Miehen oman lausunnon aiheesta voit lukea alta. Teksti on vapaasti suomennettu.

"Vuosia, jopa vuosikymmeniä sitten tapaamani henkilöt ovat esittäneet minua kohtaan syytöksiä, jotka ovat kategorisesti vääriä. Tarinat saattoivat olla 30 vuoden tai 30 päivän takaa, ei tarkoittaa aina ei, en ylitä sitä rajaa. Tapaamiset ovat olleet yksimielisiä. 

On vaikea olla kyseenalaistamatta näiden tarinoiden ilmestymisajankohtaa. En tiedä varmaksi, miksi ne tulivat esiin nyt, mutta sen tiedän, en ole käynyt näiden naisten kimppuun," hän kertoo.

Naisista toinen, Lily, työskentelee tätä nykyä toimittajana. Tietojen mukaansa hän otti lehteen yhteyttä elokuussa, viihdealalla työskentelevä Zoe sen sijaan lokakuussa. 

- Kun näin, että hän toistaa rooliaan uudessa And Just Like That -sarjassa, se sai minussa jotain aikaan, Zoe kertoo ja jatkaa että hän hautasi muistonsa vuosien ajan, mutta koki nyt tärkeäksi tulla asian kanssa esiin. 

Toistaiseksi väitetyistä rikoksista ei ole nostettu syytettä. 

Noth on ollut naimisissa näyttelijä Tara Wilsonin kanssa vuodesta 2012. Heillä on kaksi yhteistä lasta.

Lue myös: Chris Noth paljastaa, että Sinkkuelämää-tähti kätki syöpädiagnoosin kollegoilta: "Suurin osa ei tiennyt"

Lue myös: And Just Like That -sarjassa nähtiin katastrofaalista tuotesijoittelua - kuntolaitevalmistaja reagoi nopeasti

Lähde: BBC

Kilpailut

Uusimmat