Kuva: AOP

Christoffer Strandberg herkistyi Putous-hahmon hyvästelemisestä - "Kertoo ohjelman magiasta"

14.12.2021 17:45 - Lauri Kujanpää

Christoffer Strandberg toimii jälleen tulevan Putous-kauden juontajana.

Suosikkiohjelma Putous tekee paluun ensi helmikuussa ja juontajana toimii tuttuun tapaan Christoffer Strandberg, 32. Voit lukea näyttelijöiden esittelyt täältä.

Strandberg on toiminut ohjelmassa aikaisemmin sekä näyttelijänä että juontajana. Huolta eniten uuteen kauteen toi vallitseva koronatilanne.

- Olo on hieman rauhallisempi kuin se, että olisi näyttelijänä. Tietenkin jännittää myös koronatilanne, sillä viimeksi vedimme ilman yleisöä. Onneksi onnistuimme kuitenkin tekemään ohjelman tuolloinkin ja tarvitsimme vain vähän iloisemman työryhmän nauramaan jutuille. Nyt kun on yleisöä, niin varmuus on hieman suurempi, Strandberg kertoo Voice.fi:lle Putouksen pressitilaisuudessa.

- Elämme kuitenkin yleisön reaktioista ja onneksi sitä palautetta tulee sitten ohjelman jälkeen sosiaalisessa mediassa sekä tuolla arkielämässä. Kuitenkin se, että saa palautteen välittömästi yleisön kautta, auttaa rakentamaan tuotantokautta. Pitää tosin muistaa, että koti- ja studioyleisö saattavat nauraa eri asioille ja suurin osa katsojista on kotona, mies jatkaa.

Varsinkin yksi asia Putouksesta on Strandbergille jäänyt mielen sopukoihin herkkänä hetkenä. Juontaja muistelee, kuinka viime kaudella Pilvi Hämäläisen hahmo Pönttö-koira oli vaikea hyvästellä.

- Pilvi Hämäläisen kanssa muistelemme sitä, että kuinka liikutuimme, kun Pönttö-koira piti hyvästellä. Takana oli pitkä työputki ja ohjelmalle oli antanut kaikkensa, niin tuo hetki iski kovasti. Miettikää nyt: Aikuinen ihminen koirapuvussa ja se saa kaikki herkistymään. Ehkä se kertoo siitä magiasta, että miten kovasti uskomme siihen, mitä teemme.

Kuinka haastavaa juontajana on kohdata ensin näyttelijä ja sitten näyttelijän esittämä sketsihahmo, jolla on täysin erilainen persoona?

- Tietenkin sitä tietää, että kuka siinä edessä on, ja kun näyttelijä uskoo hahmoon ja minun täytyy tehdä siitä todellinen juontajana, niin kyllähän se tuo omia haasteita, mutta myös valtavan määrän hauskuutta.

Voit kuunnella pressitilaisuuden haastattelut alta tai suoraan Podplay-palvelusta.

Voice.fi, PodPlay, Radio Nova sekä Iskelmä ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Putous-näyttelijät julkistettiin - suurin osa uusia kasvoja, mukana Salkkarit-tähti

Lue myös: Christoffer Strandbergin koiraa verrattiin suosikkihahmoon - katso sydäntä lämmittävä julkaisu

Kilpailut

Uusimmat