Kuva: Risto Savolainen

Putous-tähti Mikko Penttilä paljastaa ikimuistoisimman hetken ohjelmasta - "Huoli heräsi"

14.12.2021 15:45 - Lauri Kujanpää

Uudella Putous-kaudella Mikko Penttilä ei toimi näyttelijänä, vaan ohjaajana.

Putous tekee paluun lauantai-iltoihin ensi helmikuussa MTV3-kanavalla. Nyt tulevan 14. kauden esiintyjät on paljastettu.

Mukana on kolme tuttua näyttelijää aiemmilta kausilta ja neljä aivan uutta Putous-kasvoa. Juontajana jatkaa edellisenkin kauden juontanut Christoffer Strandberg. Aiemmilta kausilta tuttuja Putous-näyttelijöitä ovat viime kaudelta tuttu Maaria Nuoranne sekä konkarit Mikko Töyssy ja Pilvi Hämäläinen. Ensikertalaisia Putouksessa ovat Pihla Maalismaa, Aapo Oranen, Jyri Ojansivu ja Aku Sipola.

Putouksen ohjaa tällä kaudella Mikko Penttilä, 34, joka on tuttu myös ohjelman näyttelijänä. Miehen hahmo Taika-Pasi voitti Putouksen 10. kauden sketsihahmokisan.

- Koitan pitää itseni poissa lavalta, vaikka veri sinne vetääkin. Tänä syksynä on tullut paljon Putoukseen liittyviä kysymyksiä ja olen hieman joutunut valehtelemaan. Tai en oikeastaan, sillä olen sanonut, että en ole näyttelijäksi menossa, Penttilä kertoo Putouksen pressitilaisuudessa Voice.fi:lle.

Penttilä haluaa pitää ohjelmassa mukana tuttuja elementtejä, mutta myös tuoda jotain uutta.

- Putous on mielenkiintoinen ohjelma, sillä se on tavallaan instituutio ja se sisältää elementtejä, joita on hyvä säilyttää. Koitamme kuitenkin tuoda hieman uusiakin mausteita mukaan ja pidämme ohjelmassa nopean temmon.

Mikä on sellainen asia, jonka Penttilä muistaa parhaiten Putous-uraltaan? Mieleen herää varsinkin yksi muisto.

- Mokat ja yllättävät asiat ovat sellaisia, joita live-lähetyksistä muistaa. Ensimmäiseltä kaudeltani en koskaan unohda sitä, kun hahmot vaihtuivat ja Minka Kuustonen teki Isä Nitron, joka leijui hoverboardilla sisään ja Timo Lavikainen oli edessä polviltaan. Minka ei tietenkään ollut koskaan tehnyt tuollaista, joten hän ajoi suoraan seinään ja löi päänsä lamppuun. Se oli hetki, jossa oli hyväntahtoista vahingoniloa, mutta samalla heräsi huoli, Penttilä nauraa. 

Voit kuunnella kaikki pressihaastattelut alta tai suoraan Podplaysta.

Voice.fi, Podplay, Radio Nova ja Iskelmä ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Putous-näyttelijät julkistettiin - suurin osa uusia kasvoja, mukana Salkkarit-tähti

Lue myös: Pönttö-koiralle kävi hassusti - Pilvi Hämäläinen jakoi hulvattoman videon Putouksesta

Kilpailut

Uusimmat