Kuva: Senja Rapila

Katri Helena muistelee lapsuutensa joulua - kun joulupukki otti rukkaset pois, epäilykset heräsivät

24.12.2021 08:15 - Iiro Myllymäki

"Silloin se satu alkoi ehkä selvitä", laulajalegenda muistelee.

Ikisuosikki Katri Helena, 76, muistelee erästä lapsuutensa joulua Radio Nostalgian haastattelussa. Tuona jouluna usko joulupukkiin alkoi pienellä Katrilla horjua.

- Joulupukki tuli, ja hän oli pukeutunut harmaisiin, ja hänellä oli punaiset posket ja valkoinen pumpuliparta. Hän riisui rukkasensa pois, kun hän rupesi antamaan lahjoja, Katri Helena kertoo.

Laulaja muistelee kiinnittäneensä heti huomionsa joulupukin käsiin.

- Katsoin, että hänellä on isän kädet. Tunsin isäni käsistä jokaisen verisuonen, miten ne menevät. En ihan tarkkaan muista, miten siinä loppujen lopuksi kävi, mutta silloin se satu alkoi ehkä selvitä, Katri Helena sanoo Markus Parkkisen haastattelussa.

Katri Helena ei tämän joulun alla ole tehnyt joulukonsertteja, mutta on esiintynyt muutamissa yksityistilaisuuksissa ja parissa tv-esiintymisessä. Katri Helenan on tarkoitus palata ensi keväänä julkisten esiintymisten pariin viidessä konsertissa.

- Toivotaan, että maailman meno pysyy sellaisena, että voidaan pitää konsertteja. En paljoa enää tee, mutta aina silloin tällöin pieniä pyrähdyksiä, niin pysyy vireessä, Katri Helena sanoo.

Radio Nostalgia, Voice.fi, Iskelmä ja Radio Nova kuuluvat Bauer Mediaan.

Lue myös: Katri Helena poseeraa yhteiskuvassa Tommi-rakkaansa kanssa - lainaa säveltämäänsä joululaulua

Lue myös: Katri Helena paljastaa ainoan kerran, kun on juonut alkoholia ennen keikkaa - "Niin huono omatunto"

Kilpailut

Uusimmat