Kuva: Matti Saanio

Uutuusdokumentti kertoo Suomen tunnetuimpien kankaiden suunnittelijasta - mikä oli menestyksen salaisuus?

16.11.2021 10:15 - Reija Saarinen

Maija Isolasta kertova dokumentti julkaistaan 7. tammikuuta 2022.

7. tammikuuta elokuvateattereissa saa ensi-iltansa Leena Kilpeläisen ohjaama dokumenttielokuva Marimekon rakastetuimpien kankaiden suunnittelijasta Maija Isolasta. 

Maija Isola -elokuva näyttää mikä oli Maija Isolan kankaiden menestyksen salaisuus, mitkä arvot olivat maailmanmatkaaja Isolan elämän keskiössä, ja mikä on hänen jättämänsä perintö meille.

(kuva: Greenlit Productions)

Kertojana toimivat Maija Isola (päiväkirjat, kirjeet, kortit, äänikirjeet, radiohaastattelu 1992) sekä tytär Kristina Isola, joka kertoo elokuvan kehystarinan. 

Taiteilija Maija Isola syntyi 1927 Riihimäen Arolammilla, jossa hän myös kuoli vuonna 2001. Hänen tuotteliain aika kangasmallien suunnittelijana Marimekolle sijoittuu vuosille 1949-1987. Kuvataitelijana hän sitä vastoin aloitti jo 1946 ja jatkoi elämänsä loppuun asti maalausten ja piirrosten tekemistä. 

Taiteilija Maija Isolan mallien pohjalta luotiin Marimekon elämäntapafilosofia, joka kasvoi arkkitehtonisiin mittoihinsa hänen malliensa myötä, joita olivat muun muassa Unikko, Kivet, Kaivo ja Melooni.

Tulevan dokumentin trailerin pääset katsomaan alta. 

Lue myös: Netflix laittoi ylistetyn dokumenttinsa ilmaisjakeluun - "Kaikkien tulisi nähdä tämä"

Lue myös: Uutuusdokumentti valottaa persoonallisuustestien pimeää puolta - katso kuumottava traileri

Kilpailut

Uusimmat