Kuva: AOP

Salma Hayekin ja Marvel-ohjaajan välille syttyi valtava riita - "Monet luulivat, että saan potkut"

20.10.2021 11:15 - Lauri Kujanpää

Salma Hayek tähdittää tulevaa Eternals-elokuvaa, jonka on ohjannut Chloé Zhao. Hayek paljastaa Elle-julkaisun haastattelussa, että hänen ja ohjaajan välille syttyi valtava riita.

 

Marvel-universumin seikkailut jatkuvat seuraavaksi Eternals-elokuvassa, joka julkaistaan marraskuussa. Elokuva kertoo Ikuisten rodusta, jolla on voimakkaita supervoimia.

Eternalsia tähdittävät muun muassa Salma Hayek, Angelina Jolie sekä Game Of Thrones -sarjasta tutut Kit Harington ja Richard Madden

Elokuvan on ohjannut Oscar-palkittu Chloé Zhao, 39, jonka kanssa Hayekilla, 53, oli kova riita. Hayekin kollegat jopa pelkäsivät, että näyttelijä saa potkut elokuvasta.

- Meillä oli erimielisyyksiä käsikirjoituksesta ja välillemme syttyi vakava riita. Olemme molemmat intohimoisia ja huusimme toisillemme. Riita kesti ja kesti ja ihmiset talon ulkopuolella ajattelivat, että tulen saamaan potkut, Hayek kertoo Elle-julkaisun haastattelussa.

Zhaon ja Hayekin suhde kuitenkin vain vahvistui riidan myötä.

- Se oli mielenkiintoinen ja lopulta myös positiivinen kokemus. Voin sanoa, että kyseessä oli ehkä paras luova keskustelu, jonka olen koskaan käynyt. Zhao oli asiasta samaa mieltä. 

Zhao on palkittu Oscarilla ohjaamastaan Nomadland-elokuvasta. 

Eternals-elokuva saa ensi-iltansa Suomessa 3. marraskuuta. Elokuvan trailerin pääset katsomaan alta.

Lue myös: Game of Thrones -tähdet seikkailevat Marvel-maailmassa, fanit innostuivat: "Onko tämä unta?"

Lue myös: Marvel-elokuvan tähti teki hurjan muodonmuutoksen rooliaan varten - avautuu lihaksikkuuden varjopuolista

Lue myös: Ahtaanpaikankammoa poteva Salma Hayek pelkäsi rooliasuaan - "Se oli ajamassa minut hulluksi"

Lähde: Unilad

Kilpailut

Uusimmat