Kuva: AOP

Dwayne Johnson kommentoi hänen ja Vin Dieselin välistä riitaa - huhut salatapaamisesta ovat totta

15.10.2021 21:15 - Lauri Kujanpää

Dwayne Johnsonilla ja Vin Dieselillä oli muutama vuosi sitten erimielisyyksiä ja heidät pidettiin erillään F&F 8 -elokuvan lehdistötilaisuudessa. Nyt Johnson pohti asiaa Vanity Fair -julkaisun haastattelussa.

Muutama vuosi sitten uutisoitiin, että näyttelijät Vin Diesel, 54, ja Dwayne Johnson, 49, pidettiin tarkoituksella erillään Fast & Furious 8 -elokuvan lehdistötilaisuuksissa. Samaan aikaan Johnson haukkui Instagramissa miespuolista näyttelijää, jota hän ei kuitenkaan nimennyt.

"Toiset miesnäyttelijöistä osaavat käyttäytyä kuin ammattilaiset, ja toiset taas eivät. Ja jälkimmäiset ovat liian nössöjä tekemään asialle mitään. Kun katsotte elokuvaa ja ajattelette, että olen oikeasti vihainen, niin se on myös totta", Johnson kirjoitti kohutussa julkaisussa, jonka lopulta poisti. 

Johnson kertoo tuoreessa Vanity Fair -julkaisun haastattelussa, että kyseinen Instagram-päivitys sai aikaan "myrskyn".

- Jokainen henkilökunnan jäsen otti minuun yhteyttä ja jokaisella heillä oli sananen sanottavana. Se ei ollut paras päiväni, kun jaoin julkaisun. Minun ei ehkä olisi pitänyt tehdä niin, koska tuollainen käytös on vastoin periaatteitani. 

Huhujen mukaan Diesel ja Johnson tapasivat Instagram-julkaisun jälkeen. Johnson myöntää Vanity Fairille, että näin tapahtui.

- En voi sanoa, että se oli rauhallinen tapaaminen. Meillä kuitenkin oli hyvät keskustelut minun asuntovaunussani ja silloin selvisi, että olemme todellakin erilaisia. Ja päätimme jättää asian siihen. 

Heinäkuussa Diesel kertoi Men´s Health -julkaisun haastattelussa, että Johnsonin kehuttu näyttelijätyö F&F-elokuvissa oli Dieselin antaman "rankan rakkauden" tulos, sillä hän puski näyttelijöitä rajulla tavalla eteenpäin.

Johnson nauroi itse kommentille. Hän myös on sitä mieltä, että hänen ja Dieselin väliset erimielisyydet johtuvat taustoista.

- Nauroin kovasti Dieselin kommentille. Ja luulen, että kaikki nauroivat. 

- Toisin kuin hän, en ole peräisin teatterimaailmasta. Me olemme lähtöisin eri paikoista ja meidät on kasvatettu eri tavalla. Annan jokaiselle projektille kaikkeni ja haluan että asiat toimivat. Jos jotkut jutut eivät toimi, niin haluan ratkaista ne heti. 

Lue myös: Dwayne "The Rock" Johnson nauroi Vin Dieselin kommentille - näyttelijä tuskin palaa F&F-elokuviin

Lue myös: Miksi Vin Diesel ja Dwayne Johnson ajautuivat riitoihin? 'Kyse oli kovasta rakkaudesta'

Lähde: IndiewireCNN

Kilpailut

Uusimmat