Kuva: AOP

Miltä Kristen Stewart kuulostaa Dianan roolissa? Julkaistu traileri kerää ylistystä ja herkistää

24.09.2021 18:15 - Reija Saarinen

Elokuva saa ensi-iltansa 5. marraskuuta.

Spencer on elokuva, jonka päähenkilönä on edesmennyt prinsessa Diana. Elokuva tulee keskittymään erityisesti vuoden 1991 jouluun, jonka Diana vietti kuninkaallisen perheen kanssa. Tuolloin hän teki päätöksen siitä, että aikoo päättää avioliittonsa Prinssi Charlesin kanssa.

elokuvan virallinen traileri julkaistiin hiljattain ja se on kerännyt hurjasti ylistystä. Etenkin päärooliin valittu näyttelijä Kristen Stewart, 31, kerää hehkutusta suorituksestaan. 

Stewart kertoi viime vuonna olevansa suunnattoman innoissaan tulevasta roolista. Samalla hän kuitenkin myönsi, että yksi asia jännittää häntä melkoisesti, nimittäin aksentti. 

- Aksentti on hemmetin pelottava asia. Se johtuu siitä, että ihmiset tietävät tämän äänen todella hyvin ja sen lisäksi se on vielä todella erityinen, hän kertoi.

Trailerin perusteella voidaan todeta, että pelko on täysin turha. Stewart on selvästi tehnyt taustatyönsä, sillä hänen koko olemuksensa ja puhetapansa hämmästyttää. 

"Kristen Stewart on ensimmäinen ihminen, jonka aidosti ja oikeasti haluan nähdä voittavan Oscarin."

"Monille Kristenin valinta rooliin oli "väärä". Hän kuitenkin osoitti kaikki ennakkoluulot vääriksi. Tässä on rooli, joka viimeistään todistaa kaikille hänen olevan lahjakas näyttelijä."

"Kristen tulee olemaan fantastinen Dianan roolissa. Jo tämä traileri sai minut itkemään."

"Täydellistä. Hänen aksenttinsa on juuri sellainen kuin sen pitääkin."

Hehkutusta keränneen trailerin pääset katsomaan alta. 

Lue myös: Yli 1000 tunnin työ - mielenkiintoiset faktat Spencer-elokuvassa nähtävästä iltapuvusta

Lue myös: Kristen Stewart kertoo, millaista oli näytellä prinsessa Dianaa - elokuva julki paljon luultua aiemmin

Kilpailut

Uusimmat