Kuva: Henna Koste

Toisensa Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta löytäneet Anniina ja Ville paljastavat: somesuosio tuo iloa ja paineita

01.09.2021 10:15 - Henna Koste

Anniina ja Ville tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa tv-kameroiden edessä.

Anniina ja Ville menivät naimisiin kaksi vuotta sitten Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa. Tuhannet silmäparit seurasivat pariskunnan suhteen alkua tv-ruutujen välityksellä. Ei mikään perinteisin kaava parisuhteen alkamiselle, mutta ilmeisen hyvä - ainakin, jos kysytään pariskunnalta itseltään. 

- Olemme päivästä numero kaksi eläneet saman katon alla, se lähti heti niin luonnollisesti, Ville sanoo Voice.fi:n haastattelussa.

Anniina ja Ville ovat saaneet osansa tv-yleisön suosiosta, eivätkä ihmiset ole sosiaalisessa mediassa jättäneet lämpimiä tunteitaan paria kohtaan kertomatta. Anniina myöntää, että toisinaan tämä on aiheuttanut myös paineita. 

- Kyllä siitä jonkinlaisia paineita tulee, että haluaa onnistua vielä vähän paremmin kuin normaaleissa olosuhteissa. Jos miettii muita pareja, jotka eivät ole jatkaneet, eivät hekään ole tässä mitään hävinneet. Esimerkiksi meidän kanssa samalla kaudella olleista Katjasta ja Ollista tuli hyvät ystävät, vaikka parisuhdetta ei tullutkaan, Anniina kertoo.

- Ehkä jotain paineita on tullut, mutta myös vastaavasti tsemppiä siihen yrittämiseen. Kun tietää, että on spesiaalijärjestely, miten olemme tavanneet, olemme olleet vähän näkyvillä ja ehkä joillekin esimerkkinäkin, niin siinä tsemppaakin vähän eri tavalla. Ei anna periksi niin helposti, mitä ehkä muuten voisi antaa, Ville sanoo. 

Vanhoihin jaksoihinsa pariskunta ei ole palannut, mutta tähän syynä ovat olleet työkiireet. Televisio ei ole pariskunnan kotona ollut viimeisen vuoden aikana auki liiaksi muutenkaan.

- Jatkamme Mankeloi-podcastiamme syksyllä. Siinä voisi tietty ajatella, että palaisimme omiin jaksoihimme ja peilaisimme niitä. Se voisi olla hauskaa, Ville sanoo. 

Ensitreffit alttarilla -sarjan kahdeksas kausi starttasi tällä viikolla. Anniina ja Ville tietävät, että heidän kaudeltaan muut parit eivät jatkaneet matkaansa aviopareina. 

- Olemme ohjelman viimeisin yhteen jäänyt pari. Saa nähdä, mitä tästä kaudesta tulee. Positiiviselta näyttää, Anniina sanoo.

- Arvot ja arki ovat kulma, jolla tähän kauteen on kuulemma lähdetty. Ne oli kyllä hyvin näillä pareilla mätsätty. Arki voisi toimia näillä kaikilla pareilla, Ville pohtii. 

Tästä kaikki lähti! Ville ja Anniina avioituivat suosikkisarjan kuudennella kaudella. (kuva: MTV3)

Juttua muokattu 1.9.2021 klo 13.10: Anniina ja Ville ovat ainoa kuudennelta kaudelta yhteen jäänyt pari, mutta eivät koko Suomen Ensitreffit alttarilla -ohjelman ainoa yhdessä jatkanut pari, kuten alkuperäisessä otsikossa oli muotoiltu. Tuotantoyhtiö Endemol Shine Finlandilta kerrotaan Voice.fi:lle, että heidän tietojensa mukaan neljä muutakin suomalaisversiossa toisensa löytänyttä paria ovat yhä yhdessä.

Lue myös: Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa Juuditin kanssa avioitunut ja eronnut Tommi: "Olen parisuhteessa"

Lue myös: Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa ei ole nähty samaa sukupuolta olevia pareja - miksi?

Kilpailut

Uusimmat