Kuva: Minttu Tikkanen

Petteri Summanen iloitsee tv -ja elokuva-alan murroksesta - "Kyvykkyys ratkaisee, ei enää sukupuoli"

07.08.2021 09:15 - Minttu Tikkanen

Näyttelijä Petteri Summanen on ehtinyt nähdä alalla jo kaikenlaista.

Näyttelijä Petteri Summanen, 52, esiintyy 19. elokuuta alkavassa Maria Kallio -rikossarjassa. Poikkeuksellista se on siksi, että kun Maria Kallio ensimmäisen kerran seikkaili televisioruuduilla vuonna 2003 sarjassa Rikospoliisi Maria Kallio, oli Summanen mukana silloinkin. Silloin Summanen esitti Maria Kallion poikaystävää, nyt hän naurahtaa olevansa vähän liian vanha siihen rooliin ja onkin tulevassa sarjassa poliisilaitoksen johtajan saappaissa. 

Summanen kertoo Voice.fi:n haastattelussa näkevänsä selvän murroksen verratessaan vuosituhannen alussa tehtyä sarjaa tämän vuoden versioon. Silloin nuorehko nainen pääosassa, varsinkaan rikossarjan pääosassa ei ollut vielä Summasen mukaan arkipäivää. Nyt häntä ilahduttaa, että syksyllä julkaistava sarja on nykyaikaisempi ja moninaisuus näkyy myös sen päähenkilöissä.

- Se on uusi normi, että kyvykkyys ratkaisee, kuka näitä hommia tekee, eikä enää ikä tai sukupuoli, Summanen iloitsee.

Summanen itsekin on ehtinyt nähdä kaikenlaista kuluneina vuosina ja vuosikymmeninä. Hänelle esimerkiksi julkisuus vaati totuttelua ja uusien tapojen omaksumista. Summanen kertoo, että hänet alettiin tunnistaa erityisen hyvin Studio Julmahuvin ja Isänmaan toivojen jälkeen. Alkuun hän ei tajunnut vältellä esimerkiksi yöbusseja, kunnes ihmiset alkoivat vyöryä päälle ja vaatia televisiosta tuttua naamaa milloin minnekin jatkoille. Sellaisia tapauksia oppii Summasen mukaan kuitenkin ennakoimaan, mutta eniten hämmennystä ovat aiheuttaneet kohtaamiset, joissa hän on ollut lastensa kanssa. Lapsilleen Summanen kertoo olleensa ihan tavallinen isä ja siksi onkin ollut jälkikasvulle ihan absurdia, että isältä tullaan yht'äkkiä pyytämään nimmaria vaikkapa kesken golf-pelin. 

- Sitä voi etukäteen vähän yrittää miettiä, mitä julkisuus omalla kohdalla tarkoittaa, mutta sitten kun se tapahtuu, on se joka tapauksessa aika radikaalia, Summanen kuvailee.

Lue myös: Elena Leeve samaistuu roolihahmoonsa Maria Kallioon - uutuussarjan murhat tulivat näyttelijän uniinkin

Lue myös: Matleena Kuusniemi sujahtaa milloin patologin, milloin viulistin rooliin - "Tärkeintä, että itse uskot"

Kilpailut

Uusimmat